torstai 6. marraskuuta 2014

Puikot viuhuu



Se on taas se aika vuodesta, kun neulon ihan innolla. Sai vähän aikaa sitten itselleni sukat valmiiksi ja tänään laitoin isälleni postissa uudet sukat menemään. Nyt on sitten uutta neuletta jo pitkällä tekemässä. Sille on aikaa, sillä ajattelin sen tehdä jouluksi.


Sukat iskälle


Aika paljon aikaa on siis tullut vietettyä sisällä. Kävin kuitenkin pienen lenkin kävelemässä ja juoksutin Mikin hetken aikaa. Kun ollaan lähes pimeimmässä ajassa niin kauan ei ulkona kerkiä olla. Kävin kuitenkin kylällä uusimassa pankkikorttini, sillä siitä jostain syystä alkanu suojakalvo kuoriutua pois. Sen olis pitäny kestää vielä melkein puolitoista vuotta. No samalla kun kylällä kävin niin tuli se tehtyä.


Keksin ennen kauppaan menoa, että miehelleni voisin tehdä voileipäkakun isänpäiväksi. Hän kun siitä niin kovasti pitää. Niinpä sitten ostin tarvikkeet sitä varten. Jauhot kyllä jäi ostamatta, joten täytekakkua varten pitänee huomenna käydä jauhoja hakemassa. Olishan niitä kotona ollut, mutta innostuin kanaruukkuja tehdessäni tekemään samalla sämpylöitä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti