torstai 3. heinäkuuta 2014
Yö töissä
Niin ekat aamuvuorotkin loman jälkeen tuli ja meni. Unet jäi vähäisiksi, kun ei malttanut ajoissa mennä nukkumaan. Huomenna olis vapaa, niin voi nukkua rauhassa.
Pitkästä aikaa illan jälkeen aamuun meno aiheutti uniin häiriöö. Yö meni niin sanotusti myös töissä, kun niistä näki koko yön unta. Ilta oli kiireinen, niin jäi sitten jutut varmaan alitajuntaan pyörimään. No onneksi ihan joka yö ei tarvii töitä tehdä.
Tänään muutettiin sitten myös Mikin karsina turpeelle. Saa nähdä noinko sitä olkipellettiä enää saakaan. Onneksi toi turve on lähes yhtä hyvä. Tänään sain tilaamani Hööks-paketin. Tilasin itselleni uudet ratsastushousut. Noi oli aika pientä kokoa, joten edessä olis hieman laihdutusta. No paino on hieman päässy repsahtamaan, niin laihdutus ihan kohdallaan. Lisäksi Faltsua ajatellen painonpudotus olisi myös ihan hyväksi. Toivotaan, että nyt jaksais tsempata itseään. Ne housut oli kyllä kivan näköiset, että ajattelin ne pitää.
Tänään ostin itselleni raejuustoa. En ole siitä ennen pitänyt. Tänään kuitenkin töissä söin raejuustoa ja tonnikalaa yhdessä, kun kiireessä en muutakaan evästä keksiny. Työkaveri on sitä silloin tällöin syöny niin ajattelin kokeilla. Se olikin tosi hyvää ja vei nälän hyvin pois. Pitääkin vain keksiä minkä kanssa sitä raejuustoa syö. Ajattelin nyt kokeilla miltä se maistuu rahkan ja pilttisoseen kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti