maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hyötyliikuntaa



Viikonlopun aikana tuli harrastettua vain hyötyliikuntaa, mutta sitäkin enemmän ja monipuolisesti. Mun normijuttuhin sisältyy karsinan siivousta ja vesien sekä heinien kantoa. Siinä joutuukin ravaamaan edestakaisin useamman kerran. Enkä yleensä viitsi hirveästi laahustaa. Paitsi silloin kun on turvakengät jalassa, sillä ne painaa aikalailla. Nyt oli lisäksi turvepaalien siirtelyä. Ne on isoja ja painavia, joten siirtelin niitä kottikärryllä. Tosin oli tekeminen että sain ne ensiksi siihen kärryyn. Yksi hyötyliikunta muoto oli pikku pojan kantelua edestakaisin huoneessa, kun muuten ei viihdytty. No pian se uni voitti. Sitten oli tietysti tavaroiden kantelua muuttoapuna, kasvimaan kitkemistä ja aitan siivousta.

Nyt olis muutama työpäivä edessä, joten liikuntaa siellä tulee kanssa. Ainakin edestakaisin kävelyä aikalailla. Pitäisikin joku kerta laittaa askelmittari vyötärölle ja mitata kävelty matka. Mihinkähän se on tullut laitettua. No tänään pitkästä aikaa kävin sauvakävelemässä ennen töihin menoa. Ruuaksikin söin salaattia terveellisesti. Töissä kaikki meni mönkään kun siellä oli niin hirveesti kaikkia herkkuja. Tosin työkaverin kanssa päätettiin huomenna aloitta herkkulakko. Saa nähdä pitääkö päätös.




Laineen liplatuksesta haaveillen

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Jätevedet aiheuttaa harmaita hiuksia



Tää aamu on menny tarkastellessa erilaisia jätevesijärjestelmiä netistä. Rakennuslupaahakiessa meille suunniteltiin imeytyskenttä. Suunnitelijakaan ei ollut kovin varma asiasta, koska pohjavesi on aika pinnassa meillä. Ei haluaisi ottaa riskiä siitä että puhdasvesi kaivo menisi pilalle ton takia. Noita pienpuhdistamoja on vaikka kuinka ja hinnat päätähuimaavia. Pian pitäisi päättää minkä valitsisi, niin pääsisi tekemään muutoslupaa. Sitten vain lainan hakuun ja toivottavasti saataisiin toimiva systeemi. Siinähän olikin toiveita tarpeiksi asti.

Eilen oli kiva päivä. Aamusta kävin kaupungilla´. Ostin turvetta, kun sitä olkipellettiä ei tullut vieläkään. Sitten oli edessä Carrien karsinan vaihto turpeelle. Vielä on Eko ja Mikki olkipelletillä. Voi kyllä olla ettei Mikki ole kauan jos sitä pelletttiä ei ala tulla. On toi turve ehkä hieman vaikeampi siivota.

Sitten käväisin ruokakaupassa ja kirpparilla. Kotona alkuvalmistelin jauhelihakeiton nopsasti ja sitten vaan Merin perheen uudelle asunnolle. Mä jäin sinne vauvan vahdiksi. Hiemaan kerkesin tyhjennellä astialaatikoita ja valmistin ruuan. Muuten aika menikin ihan vauvan kanssa Toisaalta se oli ihan kivaa, vaikka mielellään olisi ollut muutenkin avuksi.



Hetken aikaa viihdyttiin pitkällään



Ruuan päälle uni voitti ja hetken aikaa malttoi nukkuakin


Tänään iltapäivästä sain sitten kotonakin jotain tehtyä. Kitkin nimittäin kasvimaan ja aloitin aitan suursiivouksen. Pesin aitasta seinät ja lattiat pieneltä alueelta. Tarkoitus oli heittää kaikki tavarat sieltä ulos. Vettä kuitenkin sateli vähän väliä niin päätin vaan siirrellä tavarat toiseen reunaan ja pesin toisen kulman. Jatkan sitten taas kunhan vapaata edessä. Hyvä tuoksu tuli kun pesi Tolulla.

Illalla taas hetken vahdin pikkumiestä, kun Meri teki tallihommia. Ei ollu kova homma kun se nukku sen ajan mun mahan päällä. Sämpylöiden teko jäi ihan iltaan, mutta sain kuitenkin tehtyä.





perjantai 27. kesäkuuta 2014

Ison auton ratissa








Niin ne yövuotkin menivät ja vapaa viikonloppu koitti. Pari yötä olivat aika kiireiset, mutta eipä kerennyt väsyttämään. Tänään herättyäni lähdinkin sitten auttelemaan Merin perheen muuttoa. Kovasti kannettiin tavaroita autoon ja autosta pois. Välillä hoitelin mummin kultaa. Ilmapiiri oli hyvin positiivnen ja olikin mukavaa olla mukana.

Kotiin lähdön ollessa mulla edessä, esitin että voin ajaa pakettiauton kotiin, niin sitä ei tarvi muiden lähteä erikseen viemään. En ole pitkään aikaan ajanut isoa pakettiautoa. Se oli kuitenkin kivaa ja sieltähän näki tosi hyvin.

Illalla tuli mieleen ihanat ystävät kun kuuntelin Kaija Koon Supernaiset. Siinä oli paljon niin meidän porukkaa.





keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Tukisäärystimet



Väri on aika makee, vai kuinka ;)


Ostin itselleni Henriikan suosittelemana tukisäärystimet. Kolmen päivän kokemuksella, voin kyllä kehua hyviksi. Mulla ei ole turvotuksia, joten niiden antama tuli seisomatyössä on hyvä. Yleensä loman jälkeen on sääriin koskenut, ennen kuin hommaan tottuu. Nyt tätä samaa en ole havainnut. Kokokin on juuri mulle sopiva, tukee kivasti muttei purista. Lisäksi mukavan väriset, piristää mieltä.

Vaihdoin sitten eilen Faltsun karsinan turpeelle. Hieman se illalla katseli ja haisteli mitä tää on, mutta kävi sitten normisti syömään. Onhan se hieman erilaista siivota pitkästä aikaa turvekarsinaa. Tuntui ettei niitä lantapalleroita näe sieltä mitenkään ja sotkeutuivat turvepaakkujen kanssa. No tämän kanssa on vaan elettävä.

Nyt lähdenkin pitkille päiväunille, sillä yövuoro olisi edessä.






tiistai 24. kesäkuuta 2014

Töihin paluu



Cake pops


Eilen sitten palailin taas takaisin töihin. Töissä olikin aikamoisen kiire ilta, mutta hyvin se kuitenkin meni. Kiitos kivat työkaverit. Vein lomatuliaisksi Cake Pops:ja. Muutenkin siellä oli aikalailla herkkuja, joten työlomassa sitten kovasti herkuteltiin.

Carrien tarha tänään korjattiin. Vaihdettiin muutama vanha lahonnu tolppa ja kokonaan uudet langat. Laitoin myös uudet pinkit kahvat :)

Olkipellettikuivikkeet ei vieläkään olleet saapuneet. Kuivikkeet on kuitenkin niin vähissä, että pitänee nyt yksi karsina tyhjentää muille. Yhdelle sitten perustan turvekarsinan. Nyt pitääkin lähtee siivoamaan karsinat ja päättää onko se Mikin vain Faltsun karsina, joka vaihtaa ainakin joksikin aikaa turpeelle.


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Taas kerran juhannus vietetty



Faltsu pienenä Merin kuvaamana

Se on sitten juhannus ja loma lähes vietetty. Viime yönä oli lämmintä alimmillaan vain +1. Eilen pitkästä aikaa taas ajoin Faltsun. Henriikka ajoi Mikkiä niin mä lähdin samalla ajamaan Faltsua. Hieman muutamat asiat säikäyttivät, kuten tienreunassa oleva iso traktorin kauha ja metsän jälkeen yhtä-äkkiä ilmestyvät heinäpaalit. Mikki kuitenkin rohkaisi Faltsua seuraamaan. Yleisesti ottaen reissu menikin ihan kivasti. Siitä tulikin hyvä mieli. Suunnitelmissa onkin ollut aloittaa Fatsun totuttaminen selkään nousuun. Jos vaikka aluksi hieman hyppisi vierellä kuin satulaan noustessa ja totuttaisi satulaan. Meillä ei ole mikään kiire, joten aloitellaan ihan rauhassa.


Illalla leivoskelin kakkupalleroita, niin tänään olis tarkoitus päällystää ja huomenna yllättää työkaverit niillä. Tosin se ei ole mikään yllätys että mä leivon töihin. Se mitä tuon on enemminkin yllätys. Mä niin tykkään leipoa kaikkea uutta ja erilaista. Se Henriikan leipoma juustökakku oli kyllä tosi hyvää. Se loppuikin jo samana iltana. Muutenkin juhannus ollut ihana. Ihaninta on ollut kun kaikki lapset ovat olleet käymässä ja on saatu viettää rauhassa yhteistä aikaa. Siinä ei kylmä ilma haitannut.

 



perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hauskaa juhannusta






Jääkaappi on ladattu lihalla, kalalla ja makkaralla. Kasviksiakin löytyy jokusen verran. Luulisi siis ettei nälkä ainakaan pääse yllättämääm viikonloppuna. Samalla tässä tulee juhlittua lomanlopettajaisia, sillä töihin paluu odottaa maanantaina.


Henriikka toi ihanan juustokakun ja itse leivoin korvapuusteja sekä sämpylöitä aamusta. Cake Pops:ja ajattelin vielä kuorutella muutaman ihan kokeeksi.Olen nin virtaa täynnä kun koko perhe on taas koossa.


Oikein hyvää juhannusta kaikille!



keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pulssin nousua



Päivä meni tas rauhallisissa merkeissä. Leivoskelin palleroita ja hieman siistin paikkoja. Jossain vaiheessa siivosin tallia jne. Iltapäivällä Meri tuli pienen miehen kanssa käymään. Tällä kertaa poika olikin hereillä koko ajan. Sain syöttää hänet sekä vaihtaa vaipan. Kiva puuhaa vaikka ei uskois. Siinä se suhde syntyy.




Illasta olikin edessä lännenratsastusta. Aioin jättää turvaliivin autoon, koska päälläni oli toppatakki. Kun näin hevosvalinnan, arvelin virheen sattuneen. Mä en pidä isoilla hevosilla ratsastamisesta. Noi issikat on mun mieleen. Sydämeni hakkasi varmaan 120. En kuitenkaan luovuttanut. Kävin kuitenkin varmistamassa että hepalla oli ollut hyvä päivä ja mä pärjäisin sillä. Muiden vakuuttelujen jälkeen uskaltauduin selkäänkin. Se olikin hyvä, sillä Minttu oli ihana ja uskalsin jopa ravata. Sen ravi oli rauhallista ja tasaista. Pian jo höpötin entiseen malliin ja huomasin etten enää jännittänyt. Olin taas ylittänyt itseni ja siitä tuli hyvä mieli

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Onkos tullut talvi nyt kesän keskelle



Tänään jo hetken tuntui siltä. Ulkona oli aamulla noin +2 astetta ja tuuli kovasti. Räntääkin satoi hetken, mutta ei jäänyt meillä maahan asti. Ulkona kyllä hyvin pärjäsi kun päällä oli toppatakki ja villasukat. Hirveesti ei kuitenkaan siellä huvittanut olla kun välillä satoi vettäkin. Niinpä sisällä leivoskelin ajankuluksi. Sainkin kuulla, että taasko sinä leivot. Kunhan työt alkaa, niin leipominen jää kyllä vähemmälle.







Noi on tehty hieman niinkuin ristiäisiä ajatellen. Jotain voisi kyllä tehdä juhannusta ajatellen. Hieman tuotti hymyä mieheltä kun mä leivoin pipareita. Sanoi sitten.että onhan ulkona kyllä ilmakin siihen suntaan. Mä taas vaihteeksi innostuin noista Cake Pops:ta. Ajattelin leipoo valmiiksi pakkaseen ja sitten vaan tarjottaessa päällystää. Työkavereillekin voisi niitä viedä lomalta paluun kunniaksi. Yleensä vien kakun, mutta noi olis virkistävää vaihtelua. Nyt joutuu sitten ostamaan paljon suklaata, että saa nuo päällystettyä.



maanantai 16. kesäkuuta 2014

Punkki, yäk





Tänään kävimme ostamassa autooni uudet kesärenkaat. Siinä pihalla nostelin käsiäni ylös ja mieheni ihmetteli mikä läikkä mulla on mahassa. Minä ihmeissäni ettei siinä mitään pitäisi olla. Yllätykseni mahastani löytyikin punottava läntti ja keskellä punkki. Se oli vielä ihan pieni ja lähti helposti pois. Mulla ei koskaan ole punkin puremista tullut tuollaista jälkeä, joten ajattelin pikaisesti näyttää sitä terkkarilla. Ne sanoivat, että punkki on päässyt oksentamaan haavaan, niin siksi se ton näköinen. Borreoloosi oireilee vasta viikon päästä. Tavallaan huokaisin helpotuksesta, mutta nyt kuitenkin odottelen tuleeko nivelkipuja ja pysyykö läntti viikon. Siinä tapauksessa on mentävä uudestaan lääkäriin. Ajatus että joku elukka on oksentanut ihooni, tuntui inhottavalta. Toivotaan etten mitään tartuntaa saanut, se on kuulemma hyvin harvinaista.


Iltapäivä menikin sitten rauhallisissa merkeissä. Meri kävi tekemässä tallihommia ja liikuttamassa heppansa. Mä olin pojan hoitajana. Helppo homma, kun poika nukkui koko sen ajan. Illasta yritin väsätä kakunkoristeita vaahtokarkkimassasta ei oikein onnistunu. Pitää yrittää toisten uudestaan tai sitten pitää yrittää tehdä niitä sokerimassasta.



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Shoppailua



Kaupasta löysin pikku banaaneja, joita syötiin Turkin reissulla



Kävin eilen kaupungilla ja samalla hieman shoppailin. Oikeastaan mitään turhaa en ostanut, mutta rahaa meni aikalailla noihin tarpeellisiinkin. Lopulta sai tän uuden läppärin, jota tässä harjoittelen käyttämään. Lisäksi ostin hiuksiin satiiniruusuja sekä leivontaa ajatellen uusia koristemuotteja. Mä haluisin niin oppia koristelemaan kakkuja kauniisti. Edellisenä iltana tein ekaa kertaa itse sokerimassaa ja se oli tosi helppoa. Vielä pitäis kokeilla vaahtokarkkimassan tekoa. Ostos reissulta tarttui mukaan myös metri satiininauhaa ja pieniä styroksirenkaita tulevaa askartelua ajatellen.


Käväisin myös valmistujaiskahveilla. Kukkatervehdyksen sijasta vein viinirypäleköynnöksen. Jos vaikka uusi puutarhuri saisi siitä joskus pienen sadon :) Kirpparillakin pikaisesti käväisin ja sieltä tarttui mukaan muutama vauvan vaate. Lisäksi rahaa meni tietysti ruokaan ja ratsastuskorttiin. No nyt parin kuukauden länkkäritunnit on varmistettu. Jotenkin itsestäni tuntuu, että toi ratsastus on hieman mulla parantunut ja ehkä ryhtikin tullut paremmaksi. No samalla se tietysti auttaa ratsastuksen sujuvuuteen.


Tänään hieman kitkin kukkapenkkejä ja otin kunnon päikkärit, Herättyäni väsytti ihan hirveesti, mutta hetken päästä oli entistä virkeämpi. Sitten jaksoikin hyvillä mielin ajella Mikin kanssa.





tiistai 10. kesäkuuta 2014

Mummin pikkunen



Meri ottama kuva pojasta



Mun lapsenlapsi tuli taas päivällä käymään meillä. Kyllä se vaan on ihana. Sitä jaksais vaikka kuinka halailla ja katsella.

Muuten on kyllä ollu hieman väsy olo matkan jälkeen. Tekemistä ois vaikka kuinka ja huono omatunto kun ei saa niitä tehtyä. Tänään lopulta tilasin netistä läppärin, niin ei tarvii pelätä että tietsikka ei enää aukee. Ehkä mulla on siinä pitkäksi aikaa kone käyttöön.

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Lomamatka Unkariin



Jääny tää päivitys ihan kokonaan, kun tietsikka ei vaan ole suostunut avautumaan. Nyt kun sai pitkästä aikaa auki niin pitänee katsoo netistä itsellen läppäriä. Nyt olen kuitenkin lomalla ja se on ihanaa. Yksi kolmasosa vietetty. Eilen kotiuduin viikonlopun matkalta Unkarista. Kuvat puhukoon puolestaan


Pilvien päällä menossa



Raikastavia suihkulähteitä






Rinnakkain hienompaa ja ränsistynyttä














Kauppahalli

Lisää kuvateksti



Viimeinen katsaus Unkariin