Tänään olin sitten kummitytön pojan ristiäisissä. Eilen illalla laittelin kaikki valmiiksi ja siksi nukkumaan pääsinkin vasta puolen yön aikoihin. Tänään sitten aamusta väsäsin tukkaa donitsin kanssa nutturalle. Ihmeeksi se onnistui suhteellisen hyvin. Aamupäivän sitten huhkin töissä.
Kahden aikaan alkoivat ristiäiset ja sitten saikin hetken rauhoittua paikoilleen ja juhlistaa pienen pojan nimen saamista. Herkuttelimme voileipäkakulla ja täytekakulla. Samalla sai keskustella rauhassa isän, äidin ja sisaren perheen kanssa.
Poika saikin paljon normi ristiäislahjoja, joten antamani kumpparit olivat ainoat laatuaan. Varmasti tarpeeseen menevät aikanaan. Miten noi numero 21 kumpparit on niin söpöt, kun taas 47 on jotain ihan muuta :) Annoin lisäksi tekemäni huopatöppöset vauvalle.
| ristiäislahja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti