perjantai 18. huhtikuuta 2014
Hauskaa pääsiäistä
Mulla on nyt muutaman päivän ajan tietsikka temppuilut ihan olan takaa. Jonkin aikaa se ei ole suostunut sulkeutumaan, vaan aukaise itsensä heti kun sen sulkee. No sain sen lopulta kiinni, mutta nyt se ei sitten suostu avautumaan. Töistä tulleessa aukaisin jopa läppärin, mutta se ei myöskään auennut. Sen takiahan aloinkin syksyllä käyttää pöytäkonetta. Harmittaa kun tietsikka on kuitnekin aika tärkeä nykypäivänä. Paljon löytää tietoa nopeesti ja onhan siellä myös hupia ja ajanvietettä itselle. Puhumattakaan kaikista muistoista jotka on tallentanut kovalevylle.
Tänään tuli sitten vaihdettua mun autoonkin kesärenkaat. talvirenkaat pitikin ihan kauheaa ääntä, ettei niillä jaksanu enää ajella. Eiköhän noilla jo pärjää. Tosin sain kuulla, että noilla pääsee alkuun, mutta sitten on hankittava uudet. Tietsikkakin pitäisi varmaan uusia ja uutta ompelukonettakin tekisi mieli. Rahan menoa siis tiedossa kaiken muun lisäksi.
Ulkona on ilmat lämmenneet siihen tahtiin, että huomisesta lähtien päätin aloittaa Mikin loimituksen. On päässy niin helpolla kun sitä ei ole tarvinnu tehdä. Loimitus vielä meniskin, mutta kun tarhakaveri repii loimea, niin korjaushommia on ahkeraan tiedossa.
Pääsiäinen menee kokonaan töissä, mutta mulle se sopii ihan maniosti. Mun hommat kun voi ihan hyvin tehdä myös arkena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti