sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Elämä yllättää









Ei varmaa ole jäänyt epäselväksi, että tykkään leipoo. Haen uusia reseptejä ja muuntelen niitä mieleni mukaan. Meidän seudun pikkulehden toimittajakin sai kuulla siitä ja tuli tekemään juttua. Hän tuli alle vuorokauden varoitusajalla. Siinä ei paljoo kerenny asiaa miettiä, saati jännittää. Kahden yön välissäkin unet jäi aikas minimiin. Ihan kiva juttu siitä tuli. Saa nähdä poikiiko juttu mitään uutta.


Lunta ei ole nyt muutamiin päiviin tullut. Olenpahan kerenny tekemään muutakin. Muutama lahja on hankittu ja loput mietitty valmiiksi. Leiponutkin olen. Useamman pussin piirakoita ja pikkuleipiä. Innostuin myös tekemään kakkukoristeita eli sokerimassasta kukkia. Nyt mietinnässä minkalaisen kakun veisi töihin kun palaan lomalta. Jouluksi onkin aika hauska kakku suunniteltuna. Töihin haluun tehdä erilaisen, mut onhan tässä aikaa suunnitella.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti