Kylläpä aika menee näin lomallakin nopeasti. Tekemistä kun riittää niin ei huomaakaan kun päivä on kulunut. Tallilla on siivottu paikkoja ja alkaa jo näyttämään hyvältä. Kotonakin olen onneksi kerennyt vähän siivoamaan. Eilen kävin päivän päätteeksi ratsastustunnilla Faltsun kanssa. Se olikin jännä kokemus. Tuttu heppa ihan toisessa ympäristössä kuin normaalisti. Toisaalta taas paikat oli tutut, mutta hevonen ihan eri. Faltsu oli aika energinen meinasi innostua hieman liikaa. No onneksi sain sen pidettyä kurissa. Oltiin länkkäritunnilla, joten kokeiltiin kaikenlaista. Sillan ylitys meni selästä käsin ihan ilman mitään ongelmia. Porttikin suju melko hyvin. Alku meni hyvin, mutta sitten peruutin liikaa enkä saanut porttia kiinni. Kuljetus suju hyvin. Puomien ylitys hieman välillä tökki kun Faltsu ei nostellu jalkoja, ei se niitä kuitenkaa pelänny. Hyvä mieli jäi ensi kerrasta. Noita pitää sitten harjoitella myös itsekseen.
Tänään käytiin sitten uusinta lastenlasta katsomassa. Kylläpä se olikin pieni. Äkkiä ne kyllä siitä kasvaa. Kiltti oli, enimmäkseen nukkui. Meillä oli Mika mukana ja se pitikin meidät liikkeessä. Kaupoissa sai mennä tosi nopeesti jos meinas pysyä Mikan mukana. No kun meitä oli kaksi, niin toinen vahti Mikaa ja toinen keräsi tavaraa. Ruokakaupassa Mika keräsi kiltisti tarvittavan eikä muuta ja meni sinne minne pyydettiin. Turhia sinne ei kyllä jääty katselemaan, siitä Mika piti huolen.
Kotona se sitten heti tarttui kottikärryyn ja alkoi kuljettaa heinää. Sitten oli edessä käytävämaton pesua. Pienestä se kyllä ilon sai. Karsinaa ympäri juostessa kikatteli ääneen. Kotona edessä oli hieman paikkojen siistimistä. Otin myös rauhallisesti tv:n äärellä.




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti