lauantai 13. elokuuta 2016

Syksyn sateet









Pari päivää ollu aikas kylmää tai ainakin lämpimien päivien jälkeen tuntunu siltä. Perjantaina kävin aamusta pesemässä muutaman maton ja loimen. Vesi oli kyllä lämmintä, mutta kova tuuli teki olon tosi kylmäksi varsinkin kyn vaatteet oli märät.


Tänään tuuli myös kovasti. Ei paljon ulkoilu houkuttanut, kun satoikin. Eipä hirveesti tän flunssan kanssa kannatakaan. Tallilla käväsin ja kotimatkalla kerättiin kastikeainekset eli hivenen kanttarelleja. Maanantaina on nimpparit, niin ajattelin, että töihin voisi kahville viedä jotain pientä. Ensin ajattelin tehdä muffineja ja pursottaa ne kolmivärisesti. Päädyin kuitekin tekemään kakkutikkareita. Huomenna sitten koristelen ne. Laitan paperivuokiin, niin helpompi kuljettaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti