sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lomalle


Tänään oli oikeestaan aika onnistunut työpäivä. Tein onnistuneita ratkaisuja. Kävin myös opastamassa toisia heille uudessa tilanteessa. Sain siis jäädä rauhassa lomalle. Varmaan mielessä on pitkin lomaa tulevat YT:t, mutta yritän nyt ajatella vaan tulevaa muutosta positiivisesti.



Viikonlopun ruoka

Erikoisen muotoisia merkkareita


Illalla olinkin tosi väsynyt ja torkuin tv:n äärellä ennen iltatallia. Toivottavasti saan kerättyä voimia eikä koko loma mene ihan torkkuessa. Paljon tekis mieli tehdä kaikenlaista ja pitäskin ennen pakkasia. Tosin suunnitelmissa on myös löhöilypäivä.



lauantai 30. elokuuta 2014

YT-päivän sana




Mieheni ja tyttäreni jäivät työttömäksi noin vuosi sitten YT-neuvottelujen seurauksena. Hyvin monessa työpaikassa noita neuvoteluja on myös käyty. Nyt itselläni olisi se edessä ensi viikolla. Itselläni se ei tarkoita työttömyyttä vaan paikan vaihtoa. Yksikkö jossa olen töissä lopetetaan ja meidät vakituiset siirretään muualle. Se harmitaa, että joutuu eromaan mukavista työkavereista- Lisäksi saimme kovasti kiitosta työstämme ja nyt tuntuu ettei sitä arvosteta.

Tuleva työpaikkani ei vielä ole tiedossa. Hieman jännittää mihinkä minä päädyn ja kuinka asiat siellä alkavat luistamaan. Lisäksi mietityttää kuinka minut otetaan vastaan uudessa yksikössä. Pitää vain toivoa parasta ja uskoa, että kaikki menee parhain päin. Toisaalat ihan positiivisin mielin odotan uutta muutosta.


Vuosi sitten kohtaamamme mopedi




perjantai 29. elokuuta 2014

Hallaa luvassa



Vielä ei olla päästy maistelemaan kasvihuoneen tuotoksia. Kauan siihen ei mene, sillä muutama punertaa jo kivasti. Kivasti olis ainakin tomaatteja ja ananaskirsikoita tulossa, jos pakkanen ei yllätä. Onneksi ihan ensi hallat ei pääse kasvihuoneeseen, kun vain muistaa sulkea ovet. Kurkut ei ole kyllä edistyneet, joten saa nähdä kerkiikö niitä edes maistaa. Maisseja on muutama, joten niitä sitten luultavammin päästään maistamaan. Viikonlopuksi on lupaillut hallanvaaraa. Alkuviikosta täällä oli yöllä ollu vain 4 astetta lämmintä yöllä.











Maissin hauskat hapsut



keskiviikko 27. elokuuta 2014

Länkkäriä




Töissä oli aika hulinapäivä ja kotiin ajaessa mietti vielä työasioita. Onneksi kotona ne pian unohtuivat. Meillä oli Mika käymässä, joka veti huomion puoleensa kokonaan. Eräs nainen kävi katsomassa Carrietä, voi olla että hän ottaa sen ylläpitoon joksikin aikaa. Elämme siis jänniä aikoja. Miten käy Carrien ja missähän sitä itse kohta puolin työskentelee.Uskon kyllä että joku kiva paikka löytyy mullekin. Onneksi tietää että työt kuitenkin jatkuu.

Illasta sitten lähdin länkkäritunnille. Tällä kertaa mukana olivat Meri ja Mikakin. Mika vaan ei oikein tykänyt maneesista, joten he viettivät suurimman osan ajasta maneesin ulkopuolella. Tällä kertaa tuntui että varsinkin kääntelyt sujuivat suhteellisen hyvin.

Kuvat viikon takaa, jolloin Heidi oli mua kuvaamassa.










tiistai 26. elokuuta 2014

Superfood


Chia siemenet Original Chia 4kg



Tyttäreni on jo jonkin aikaa syönyt chia-siemeniä. Nyt kuulin radiossa jutun niistä ja lueskelin lisää netistä. Ajattelin niitä nyt sitten kokeilla itsekin. Tilasin netistä 4 kg. Ajattelin antaa samalla myös Mikille. Siitä kun on kuulemma hyötyä kesäihottumaiselle. Siinä kun  ei ole sokeria, niin pitäisi sopia myös kaviokuumeiselle. Hyvä vatsalle ja vaikka mille. No kokeillaan ja katsotaan miten toimii meillä.









Tilasin samalla Mikille shampoota ja ihonhoitoainetta. Kaikkee pitää kokeilla Mikin hyväksi. Nauratti vaan että Mikin shampoo on monta kertaa kalliimpaa kuin mun omani. Toivotaan että nuo auttavat helpottamaan Mikin oloa.

Equidoux hännän&harjan kutinan hoitoaine PROB Shampoo 500ml


Tänään vaihdoin sitten Carrien karsinankin takaisin olkipelletille. Toivottavasti sitä saa jatkossa, ettei tarvitse jatkuvasti vaihdella kuiviketta. Mikki on vielä turpeella, kunnes turve on kotoa loppu. Sitten on aika vaihtaa myös se olkipelletille.



maanantai 25. elokuuta 2014

Faltsun selässä



Vapaat loppu ja työputki alkoi. No ensi viikolla alkaakin sitten loma. Tänään töissä oli aikamoinen hullunmylly, kun oli niin kiirettä. Illalla lepuuttelin hermojani kotona ja leikkasin hieman nurmikkoo. Olihan se aika märkää, mutta päässy niin pitkäksi että oli pakko leikata. Huomenna voisi jatkaa hieman lisää.

Lauantaina kun Meri toi Mikan hoitoon, niin ennen lähtöään Meri hieman opasti mua Faltsun ratsastuksessa. Alussa mentiin taluttaen, lopussa ihan omin avuin. Carrie jossain vaiheessa innostui aidan takana, niin Faltsu otti muutaman loikan. Onneksi fiksu kaveri, niin ei viitsiny hirveesti hötkyillä ja pysyin hyvin selässäkin.

















sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lapsenlikkana



Eilinen ja tää päivä meni Mikaa hoitaessa. Se oli ihanaa, mutta kyllä se on tosi sitovaa. Ei muistanu miten kiinni siinä lapsessa on, vaikka sitä teki lähes 10 vuotta ja lapsia oli kolme. Varsinkin pieni vauva tarvii enemmän huomioo  kuin isompi joka osaa itsekin tehdä jotain. Tosin isommassa tietenkin se vahtiminen ettei satuta itseään.

Mulla oli tietysti apujoukkoja, niin pääsi välillä hoitaa hepat ja rauhassa syömään ja laittamaan ruokaakin. Mieheni piti välillä Mikalle seuraa. Suurimman homman teki kuitenkin Heidi,joka jaksoi jutella Mikan kanssa vaikka kuinka. Lisäksi Heidi nukkui yönsä Mikan kanssa, niin sain itse nukkua rauhassa omassa sängyssä. Mika oli kyllä nukkunu jotain 7 tuntia putkeen. Tosin ajoittain äänteli unissaan ja herätti sitten Heidiä. Itse kyllä nukuin hieman levottomasti kun jännitin heräämistä, unet oli aika levottomia. Aamupäivästä nukuinkin Mikan kanssa sitten vielä pari tuntia.

Onneksi tuli nuo lapset tehtyä kun oli vielä nuori ja jaksoi valvoa ja oli muutenkin energisempi. Lisäksi vielä ei ole niin vanha ettei jaksaisi lastenlasten kanssa tehdä kaikkee kivaa ja joskus vaikka osittain valvoo.

Hetki ennen äitin lähtöä





Heidin tabletti oli mielenkiintoinen

Paras paikka nukahtaa ruuan päälle


Matkasängyssä sitten nukuttiin





perjantai 22. elokuuta 2014

Hieman väsymystä ilmassa



Pitkä vapaa menossa ja nyt vasta alkaa olla toipunu töistä. Onneksi vielä kaksi vapaata jäljellä. Kuopion matka meni haukotellessa. Koska silloin ei kerenne lepäilemääm, meni eilinen sitten lepäillessä. Mika ja Meri tuli käymään, niin otin sitten Mikan kanssa päikkärit- Sen jälkeen tuntu olo paljon virkeämmältä. Eilen ei siis hirveesti jaksanu mitään ylimääräistä tehdä.

Kohta puolin odotan Mikaa tulevaksi hoitoon. Sitten on hyvä syys olla tekemättä mitään. Tosin meillä on useampi vahtija, niin voidaan vaihdella vuoroja. Ei kukaan ole hommassa kiinni täyttä vuorokautta. Hauskaa seurata pienen tekosia. Eilen jo naureskeltiin, kun Mikaa kovati kiinnosti tätin tabletti ja kännykkä.


Meidän pihaan ilmestyny outolintu







torstai 21. elokuuta 2014

Reissupäivä




Vanhempien omppupuu



Tänään nousimme ajoissa ylös. Edessä oli reissu Kuopioon. Päivä oli kiireinen, kun paikkoja joissa halusi käydä oli aikas monta. Ensimmäiseksi matkasimme Matkukseen. Sieltä mukaani tarttui uudet eväsrasiat ja Intialaista currya sekä Ikean lihapullia.

Sitten oli edessä Puuilo. Sieltä heppojen harjanselvitysainetta. Pullon koko oli suurentunut, mutta hinta pysyny samana. Iloinen yllätys. C-vitamiinia oli tarkoitus ostaa, mutta sitä oli vaan 2 kg astioissa, niin jätin ostamatta.


Kiinalaisessa kävimme syömässä seisovasta pöydästä. Minä ainakin söin aivan liikaa ja tuli hieman huono olo. Sitten oli vuorossa lihakauppa. Sieltä ostin hieman nautaa ja possua sekä kanaa. Nyt sitten pitkäksi aikaa ruoka aineksia kotona. Pitää vaan annostella sopiviin annoksiin pakkaseen. Possua osti pullet Porkia varten ja broilerinfilettä 3 kg.

Sitten pikaiset sukulaisvierailut. Anoppini oli paremmassa kunnossa, joka tietysti ilostutti. Yhdessä vietimme hetken aikaa ja söimme karkkia. Mun vanhempien luona katsastin vinttiä. Otin sieltä mukaani lasten vanhoja vauvaleluja ja jotain vaatteita. Niistä tuli muistoja mieleen. Pitäisikin joku päivä katsella videoita lapsista pieninä. Ne oli niin ihania.


Kotimatkalla pysähdyimme hetkeksi muistelemaan ja katselemaan Kuopion seudun viimeistä kotiamme. Paljoa se ei ollu muuttunu, vaikka aikaa oli kulunut 19 vuotta. Ajatella että niin paljon, vaikka tuntuu ettei siitä kauan ole.




Aika paljon marjoja pihjasissa tänä vuonna




keskiviikko 20. elokuuta 2014

Vuorotyön edut









Lopultakin työviikko ohi. Sisälsihän se tunteja lähelle 59. No nyt on tiedossa neljän päivän vapaat, että hieman se tasoittaa. Se tässä vuorotyössä on hyvää että kun jaksaa tehdä pitkiä putkia niin saa kivat vapaat. Toisaalta joskus työviikko saattaa olla vain kolme päivää. Nyt voi sitten unohtaa työt ja tehdä kaikkee kivaa ja sitä onkin tiedossa.

Heidi tuli kylään muutamaksi päiväksi. Hainkin sen ratsastamaan mennessä bussiasemalta. Heidi otti minusta ratsastuskuvia. Kunhan ne katsastan voisin laittaa jonkin tännekin.






sunnuntai 17. elokuuta 2014

Työn hauskat hetket ja lueskelua

Äidin 365 toivon päivää (Nidottu, pehmeäkantinen)




Sain eilen luettua ylläolevan kirjan loppuun. Äidin päiväkirjamainen kertomus ajatuksista pojan sairastuttua syöpään. Koskettava ja ajatuksia herättävä kirja.

Tänään töissä menin herättämään erästä potilasta, niin ensimmäinen kommentti oli:" Ootko sinä mies vain nainen" Eihän siinä voinut kuin nauraa. Noita hauskoja lausahduksia saa aina välillä kuulla. Ne ovatkin tämän työn keventäviä juttuja.

Tänään tein löytöjä puutarhasta. Nimittäin neli-ja viisiapiloita.  Näillä tienoilla noita näkyy olevan. Tänä kesänä en vaan ollu vielä löytäny. Nyt sitten löysin enemmän kerralla.







Nyt on sitten sokkeli tasoitettu. Kiitos miehen ystävän joka teki suuren työn. Kunhan se nyt kunnolla kuivuu, niin voi ruveta miettimään sen maalaamista. Katsotaan nyt keritäänkö tänä kesänä vai jääkö ensi kesään.



torstai 14. elokuuta 2014

Mummoilua




Mikan kanssa juttusilla


Eilen olikin aika liikkuva päivä. Aamusta kun kotihommat oli tehty, lähdimme Mikaa katsomaan. Se vaan sattu olemaan päikkäreillä, niin katottiin kun hän nukkui. No Meri sai rauhassa leikata nurmikon. Mikan herättyä, lähdimme tallille, jossa Eko asustaa nykyään. Meri kävi hepan kanssa uimassa. Samalla mä otin kuvia ja Vaarin kanssa pidettiin seuraa Mikalle.

Kotiin tultuani pesin Mikin nopeesti. Ötököitä tullu taas enempi ja Mikki hangannu itseään hieman. No Betadine-pesu auttoi ja kunnon myrkytys joka aamu. Vois jo ötökkäaika jo loppua, toisaalta en kovasti odota kylmiä kelejä.

Faltsu sitten valtasi Ekon vanhan karsinan. Toisaalta palasi siis takaisin omaan karsinaansa. Nyt Faltsun karsina kuivahtaa jonkin aikaa ja sitten laitan sinne varmaan heinää suojaan. Carrietä illalla pelotti kauheesti kun se huomasi viereisessä karsinassa pystyssä olevat lavat. Pian rauhoittui syömään kun ei ne liikkuneetkaan mihinkään.


tiistai 12. elokuuta 2014

Kesäkaverit



Tänään olikin kiva päivä. Mun ystävä ja entinen luokka sekä työkaveri kävi kylässä. Siinä meni monta tuntia turinoidessa. Samalla tietenkin syötiin ja juotiin teetä piirakan kera. Hänellä on aikomus säilöä kurkkuja, niin annoin hänelle mustaherukanlehtiä sekä tilliä. Meillä kumpaakin oli enempi kuin itse tarvii. Itse en taida viitsiä kurkkuja säilöä kun ei niitä tullut kasvatettua. Ostan sitten kurkut valmiina.

Viidakkokurkussa on jo pienet alut



Ananaskirsikassa on jo kivasti hedelmiä. Odotellaan vaan nyt niiden kypsymistä. Kovasti tekis mieli kurkistaa yhden kuoren isään jo raakana.


Illasta kävimme katsomassa uuden kotimaisen elokuvan kesäkaverit. Se oli ihan kiva. Samalla reisulla kävimme myös K-raudasta katsomassa sokkelin tasoitetta. Luultavasti otamme sieltä. Nyt vaan ei oikein kerenny, kun piti keretä elokuviin. Voi olla, että viikonlopun aikana saadaan sokkeli pinnoitettua.



maanantai 11. elokuuta 2014

Muistikuvia



Eilen huomasin että kameran pitäisi olla aina mukana ja valmiina. Töistä tullessani viereisellä pellolla oli kolme kurkea ruokailemassa. Kun sain kameran haettua, niin olivat jo lentäneet pois. Sama tilanne illasta kun hain Mikkiä tarhasta. Mikki ja Faltsu seisoivat vierekkäin aidan toisessa päässä. Kun kutsuin Mikkiä, ne kääntyivät toisiaan kohti ja koskettivat turvilla pikaisesti toisiaan ja sitten Mikki lähti tulemaan minun luokseni. Nyt nuo tapahtumat ovat vain muistoja ajatuksissani.

Tänään olenkin sitten herättyäni hieman siivoillut ja leiponut. Odotan huomenna entisen työ-ja luokkatoverini tulevaksi. Kiva taas pitkästä aikaa nähdä.


Miron nautiskelun lämmössä sain ikuistettua kamerallekin






perjantai 8. elokuuta 2014

Se on kai sitten kesä ohi



Mika voi viellä jatkaa kesän viettoa

Aamulla kun laittelin heppoja ulos, niin ajoi koulubussi ohi. Se on siis koulut alkaneet ja kesä ns ohi. Lämpötilasta sitä ei kyllä voi aavistaa. Pikku hiljaa kai ne illatkin alkaa pimetä. No täytyy nauttia tästä lämmöstä vielä kun sitä riittää.

Hieman oli outoa aamulla, kun Eko ei ollutkaan karsinassaan vaan tilalla oli tyhjä karsina. Eko kuulemma pääsee illalla uimaan veneen perässä. Sillä alkaakin kivat ajat kuin voi liikkua niin monella tapaa.

Siivoilin hieman aamusta varustehuonetta sekä pesin koneellisen heppakamoja. Mikki on saanu nyt viettää hieman lomaa kun on ollu niin kuumat ilmat. Kunhan hieman viilenee sitten aloitetaan taas juoksutus ja ajohommat. Faltsun kanssa on hieman silloin tällöin harjoiteltu länkkärihommia maasta käsin.





torstai 7. elokuuta 2014

Pikku hiljaa eteenpäin







Maanantaina kävin sitten maali ostoksilla ja maalailin ikkunalautoja. Tänään oli sitten vuorossa toinen kerta. Sen verran toi innosti miestä( vai lieko ollut se jatkuva natina :D) että se sai aikaiseksi kutsuttua sähkömiehen tekemään lopputarkastusta meidän taloon. Lisäksi on sen kaveri on tulossa tekemään sokkelin pinnoitusta reilun viikon päästä. Kattomaalien hankkimisestakin hieman keskusteltiin.No siihen hommaan aivan liian kuumaa, joten se homma muutenkin menee myöhemmäksi.


Tänään Eko oli sitten viimeistä päivää meillä hoidossa. Se siirtyi Meriä lähemmäksi olevalle tallille. Lisäksi siellä on kenttä ja uittomahdollisuus. Siellä siis Merillä ja Ekolla paremmat mahdollisuuudet treenata. Onhan Merinkin helpompi käydä Ekon luona kun matkoihin ei mene niin kauan.


Töissä pitäny tosi kiirettä ja melkein se kahdeksan tuntia on menny kävellessä. Oliskin kiva joskus selvittää kuinka pitkä matka sitä tulee käveltyä työvuoron aikana.

Hieman eilen illasta ja tänään aamusta oli kelju mieli, kun tää uus läppäri ei suostnu aukeemaan ja ajattelin sen jo särkyneen. No hieman ennen töihin lähtöä sain sen auki. Netti ei toiminu, mutta siitä en huolehtinu. Illalla sain senkin toimimaan koneessa.

 Pinja on ollu hieman kipeenä, maha kuralla. Se kuitenkin ollut ihan pirteä. Pinjalle ei uutta kun se niin herkkävatsainen. Siitä ei ainakaan vielä tartte olla huolissaan. Juo hyvin ja syökin nyt pieniä määriä, kun ensin rauhoiteltiin vatsaa. Tänään kävinkin ostamassa sille raejuustoa lisää. Huomenna vois keitellä riisiä ja alkaa kasvattaa annoksen kokoa






lauantai 2. elokuuta 2014

Omia omenoita sittenkin






Iltapäivällä katsastin omenapuita ohimennessäni. Pekassa oli tämä yksi yksilö. Toinen, joku venäläinen nimi, kantoi kahta omenaa. Pääsemme siis mahdollissti syksyllä maistamaan omia omenoita.

Tämä päivä on kyllä menny osin suunnitellessa. Kai se on vaan ruvettava jotain tekemään jotta tää remontti joskus valmistus. Laskeskelin sokkelin pinta-alaa ja tutkiskelin netistä erilaisia pinnoite vaihtoehtoja. Maanantaina jos kävis kysymässä tarjousta paikallisesta kaupasta. Samalla jos hakis hieman maalia. Sain nimittäin puhdistettua ikkunalautojen vanhat täytemassan pois. Se oli jo lohkeillut osin. Mies laitteli uudet ja nyt sitten olis tarkoitus maalata ikkunalaudat uudelleen. Koirankoppikin on kuivunut ja siihen voisi hankkia uudet eristeet samalla. Noi hommathan ei hoidu kuin tekemällä. Siis on vain otettava härkäää sarvista. Katto pitäs myös pestä ja maalata, mutta siihen on aivan liian kuumaa, joten se saa odotella syksyä. Saa hankittua siihen tarvittavaa rahaakin siihen mennessä.




perjantai 1. elokuuta 2014

Allit vastaan hyötyliikunta



Töissä eräänä päivänä tuli puheeksi mitä laitan ristiäisiin päälle. Kun kerroin laittavani hihattoman mekon ja siihen huivin,niin sain kommentiksi että kannattaa naisen laittaakin jotain ettei allit näy. Mitkä allit ;) Tosin sain heti kommentin etteihän mulla alleja varmaan ole. Siitä hyvä toi vesisankkojen kanto ym hyötyliikunta on ettei pääse allit pahemmin roikkumaan. Ilkeää siis hyvillä mielin lähes 50 naisen käsivarsiaan näytellä.


Tomaateissa raakileita jo jonkin verran

Hyvin etenee myös ananaskirsikan kasvu

Lopulta kurkutkin innostu kasvamaan





Tää päivä on otettu rennosti. Kävimme kaupungilla ostoksilla. Ihmeempiä ei löytyny. Kävimme myös syömässä. Tänään ei sitten tarvii ruokia laitella. Lämmin ruoka ei tällä helteellä hirveesi edes joukuttele. Mieluiten söisin vain jäätelöä.