torstai 1. toukokuuta 2014

Kamera



Lopultakin ostin paremman kameran itselleni eli järkkärin. Olen sitä jo hieman käyttänyt aiemmin, joten peruskuvan otto onnistuu. Noita hienouksia opettelee sitten myöhemmin. Ostin käytettynä ja mulle ihan hyvä, sillä ei mulla kovaa käyttöö sille ole muutenkaan. Hyvässä kunnossa oleva kamera se kuitenkin on.








Nyt olis pari päivää vapaata. Tein pitkästä aikaa kanaruukkuja ruuaksi. Hyvää oli. Siinä sivussa sain tehtyä myös sämpylöitä ja patonkeja.


Huomenna olis tarkoitus heittää hevosklinikka-keikka. Mikillä raspataan hampaat ja Ekolla katsotaan mikä vaivaa sen jalkaa. Elämme jännityksessä, pääseekö Ekon omistaja mukaan.


Illasta kävin ajamassa Mikin, olikin kiva ajella, kun oli juuri lanattu ja tie hieman pehmeämpi. Takaisin tullessa kapealla tiellä tuli traktori lanan kanssa vastaa. Mikki sitä hieman säikahti ja niin se hieman kääntyi ja käytti kuskin ojassa kärryn kanssa.  No hetkessä oltiin taas tiellä. Hetken aikaa Mikkiä hieman jännitti, mutta kun tie leveni ja traktori pysyi poissa niin saattoi rauhoittua. Niinpä ohi menevälle henkilöautolle ei viitsinyt reagoida mitenkään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti