torstai 6. helmikuuta 2014
Aika kului kuin siivillä
Aika on taas kulkenu kuin pikakelauksella. Nukkumapäivänä nukuin vain kolmetuntia ja sen johdosta sitten torkuinkin pitkin iltaa ja olin hieman väsy. Eilen aamusta olinkin ahkera ja hoidin tallihommat rivakasti. Mulla oli nimittäin kaupunkipäivä edessä. Käväisn Agrissa ostamassa kuiviketta. Mukaan tarttui myös riimu Faltsulle. Hyvä niitä on olla olemassa kun se on niin kova niitä hajottamaan ja hävittämään.
Sitten käväsin raviradalla tekemässä omistajanvaihdoksen. Meri on nyt Carrien virallinen omistaja. Yhdestä omasta unelmasta oli siis luovuttava. No uusia tulee vielä. Sitten edessä olikin ystävän tapaaminen. Hänen kanssaan aika kului kuin siivillä jutellessa. Yhdessä kävimme myös tekemässä passihakemukset kesän matkaa ajatellen. Matkaa onkin sitten kivaa odotella. Illalla oli vielä edessä ratsastusta. Joka nyt meni niin ja näin. Osa sujui hyvin ja jostakin ei tullu sitten yhtään mitään. No hyvä että on vielä opittavaa.
Tänään pidinkin rauhallista kotipäivää ihan itsekseni. Virkkasin tv:tä katsoen. Ulkoilin heppasia liikuttaen. Siinähän se päivä menikin nopeesti. Kovasti olisi tehnyt mieli aloittaa uusi neuletyö, mutta päätin vielä jatkaa edellisen virkkausta. Eilen sain onnekseni hankittua napit edelliseen työhön niin pääsen sen tekemään valmiiksi. Noi viimeistelyt ei vaan ole oikein mun juttu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti