perjantai 28. helmikuuta 2014

Kotona vain kääntymässä







Sain tässä yks päivä kuulla mieheltäni, etten käy kotona kuin syömässä. No vitsiksi se oli tarkoitettu, ainakin osittain. No nyt neljänä päivänä on kyllä tuntunu itsestäänkin samalta. Tiistai ilta meni töissä. Sitten meninkin kotiin syömään ja nukkumaan ja keskiviikkona aamulla taas töihin. Keskiviikko ei ollu sen parempi, sillä illalla oli edessä ratsastustunti. Torstaina ajattelin viettää rauhallisen koti-illan. Suunnitelmat kuitenkin muuttui, kun jäinkin töihin iltaan asti eli tunteja kertyi 14.Taas oli siis tiedossa vain kääntyminen kotona ja perjantaina takaisin aamusta töihin.


Töiden jälkeen kävin katsomassa kummityttöni vauvaa, joka oli vasta 2 vkoa vanha. Kyllä se olikin pieni. lahjaksi heille vein vaippakakun. Mä nimittäin olen sellainen joka tykkää antaa ja saada hyödyllisiä lahjoja.


Huomenna aion rauhoittua ja olla vain kotona. Tekemistä kyllä riittää, mutta eipähän tartte lähtee mihinkään.




maanantai 24. helmikuuta 2014

Keittiöremppaa



Tänään kävästiin maaliostoksilla. Ostettiin maalit kattoon ja seiniin. Päädyttiin kahteen eri harmaaseen. Iltapäivällä olikin sitten edessä katon pesua. Huomenna olisi suunnitelmissa kattoon vetää hieman pohjustusainetta, niin pysyy maali paremmin varsinkin oksakohdissa.


















Ulkona oli sen verran liukasta ettei paljoo viitsiny heppoja liikuttaa. Pitäköön nyt muutaman vapaapäivän. Tällä menolla ei mene kauan niin tiet alkaa olla sulia.Sain muuten lauantaina ja tänään kehuja. Faltsu on kuulemma hyvän näköinen eikä Mikkikään ole lihonu vaan sopivasti hieman laihtunut. Vielä sillä on ylipainoa, mutta suunta on oikea.





sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Villapuku




Tänään sitten jatkui keittiön kaappien tyhjennys ja niiden irrotus. Kaikki yläkaapit on saatu poistettua. Huomenna jos sais hankittua jotain maalia/lakkaa kattoon ja seiniin. Olishan se ihan kiva jos vaikka sais huomenna katon käsiteltyä.

Meillä ei tänään ainoastaan tehty hommia keittiössä. Sain lopultakin viimeisteltyä villapuvun. Siihen olen kyllä itse tyytyväinen. Sen seuraksi voisi kyllä neuloa vielä pipon, sukat ja lapaset. No ne saa vielä odottaa sillä nyt aloin neuloa lopultakin kastemekkoa. Kerkesin neuloa sitä noin 3 cm, kun muutin suunnitelmaa ja purin tekeleen. En ollutkaan tyytyväinen suunnitelmaani. Päätin tehdä yhden valmiin mallin mukaan, niin titetää minkalaisen saa. Helma tulee mallin mukaan. Kaarroke ja hihat on vielä  mietinnässä.







lauantai 22. helmikuuta 2014

Jalkapäivä








Tänään oli Mikin ja Faltsun kavioiden huoltopäivä. Henriikka siis saapui kotona käymään ja hoiti homman. Kun muistelee reilun vuoden takaista kavioiden hoitoa Faltsun kohdalla, niin on poika rauhoittunut. No onhan se kasvanu ja oppinu ettei hangoittelu auta. Olen erittäin tyytyväinen Henriikan tekemään jälkeen. Samallahan tuo pysyy Henriikallakin tatsi hommaan.


Tuli niin kaunista jälkeä



Mikki lepuutti päätään Henriikan selän päällä


Mikki on kyllä lunki tapaus ja aika velmu. Käytti tilaisuuden hyväksi ja lepuutti päätään hetken Henriikan selän päällä. On se kyllä yks rakkauspakkaus. Henriikan kanssa oli jo puhetta kesän loimituksesta. Pitääkin ruveta jossain vaiheessa ompelemaan uusia loimia.


Innostuttiin miehen kanssa päivällä purkamaan keittiötä. Muutama kaappi saatiin tyhjäksi ja ne otettiin pois seinältäkin. Nyt sitten saa kestää sekasotkua huushollissa jonkin aikaa. Huomenna olis tarkoitus jatkaa purkamista. Huomenna pitäisi myös päättää laipion ja seinien väritys, niin pääsisi maaliostoksille.




perjantai 21. helmikuuta 2014

Vanha keittiö




Meidän nykyinen keittiö on aika karmee. Se on varmaan jostain 80-luvulta. Onhan se ihan toimiva. Muuta remonttia ollu niin paljon, että keittiön remppaa on siirretty. Kaappitilaa saisi olla enempi ja olisihan se kivempi katsella nykyaikaisempaa keittiötä.


Saatiin käytettynä ostettua kaappeja, liesitaso, uuni, micro, tiskikone ja tiskiallas. Ne oli edullisia ja kun laminaattikin lattiaa varten on jo valmiina, niin ajateltiin pikku hiljaa alkaa toteutta keittiö remppaa. Muutama kaappi vielä pitäs saada ostettu niin saatas sitten meille sopiva keittiö. Onneksi kun noi ostetut ei ole kovin vanhoja, niin sitä saa vielä Ikeasta.

Nyt pitäis vain tehdä suunnitelma ja laittaa tilaus vetämään.











torstai 20. helmikuuta 2014

Kierrätystä







Ostin tossa ennen joulua kylältä käytetyt yhdistelmärattaat vai mikä lie niiden oikea nimi on. Siinä on kuitenkin kunnolliset rattaa ja siihen sopiva vauvankoppa. Torin kautta nämä löysin. Pinnasänkyä menin ostamaan ja myyjällä oli myös rattaat jotka ostin myös. Kunto oli hyvä, väri miellytti ja hintakin oli kohdillaan niin ostin pois.

Lopultakin päätin nämä sitten pestä ennen käyttöön menoa. Se olikin helppo homa kun kangasosat sai kokonaan irti. Kokoaminen vaati sitten hieman ajatustyötä että kuinka ne mahtoivat ollakkaan. Siitä kivat että säätöjä löytyy ja ratsosan saa käänettyä niin päin kun itse haluaa.

Torista on kyllä löytyny jos vaikka mitä. Mies on myönytkin siellä jotain ylimääräistä tavaraa jota on kertyny nurkkiin vuosien varrella.


Mä kun olen kova kierrättämään, niin miksi aina ostaa uutta jos hyvää käytettyä on tarjolla. Ihan ylettömyyksiin tää mun kierrätys ei kuinkaan mene omasta mielestäni. Tosin kaikki eivät ehkä ole ihan samaa mieltä. Meillä nimittäin roskia laitetaan ainakin kahdeksaan eriastiaan. Musta on turhaa kasvattaa kaatopaikkojen vuoria jos tavaran voi hyötykäyttää uudelleen.




tiistai 18. helmikuuta 2014

Heppojen hyvinvointipäivä



Tänään tekemiseni on liittynyt enemmän tai vähemmän hevosiin. Aamusta syöttelin hepat ja laitoin ne ulos. Sitten olikin edessä tallin siivousta. Hieman ennen puolta päivää lähdinkin sitten avuksi, kun Merin hepat oli menossa klinikalle. Ekon hampaat raspattiin ja Carrien jalan tila tarkistettiin. Matkalla viivähtikin tovi. Matka oli ihan onnistunut. Carrien jalkakin toipumaan päin.


Iltapäivällä oli vuorossa Carrien jalan kylmäystä ja ponipoikien juoksutusta. Mikki toimi pomona ja juoksi ensimmäisenä. Ennen sisälle menoa hieman harvensin metsätarhaa ja kaadoin jokaiseen tarhaan järsittäväksi koivut. Huomenna siis hepoille hieman tekemistä tiedossa. Ponipojilla on ollutkin viikon verran puita tarhassa. Eko ja Carrie saivat nyt myös omansa.



Mikki ja Faltsu liikkumassa





Meri otti kuvan hepoistaan klinikalla




maanantai 17. helmikuuta 2014

ja taas neulotaan








Olen menossa maaliskuussa tapaamaan entisiä luokkakavereita. Ystäväni keksi että tehdään heille tuliaisiksi villasukat. Eikun tuumasta toimeen. Mietittiin kavereiden lempivärit ja sovittiin että ne jollain tapaa näkyy sukissa. Halusin varteen jotain jekkua, niin netistä löysin tälläisen ohjeen. Tämä olikin hauska ja helppo tehdä. Nyt pitäisi vielä toinen tehdä, no onneksi siinä ei mene kuin pari iltaa.


Mietinnässä mulla nyt ottaisko influenssarokotteen vai ei. Jos sen aion ottaa niin paras ottaa se pian ettei jää liian myöhäiseksi. Hammaslääkärikin pitäisi tilata. Huomenna pitänee soitella noihin paikkoihin.




lauantai 15. helmikuuta 2014

Niin rakkaat hepat




Merin ottama kuva


Eilen oli taas töissä aikamoisen kiire ilta. Töiden jälkeen olis mielellään vaan lössähtäny sohvalle.Sain tietoa että meidän heppa-aidalle oli käyny köpelösti eli hepat oli katkasseet lankun ja irrottaneet toisen. Meri oli korjannu osan ja mulle jäi kanssa tekemistä. Niinpä mä klo 22 aloin korjaamaan aitaa. Onneksi siinä ei nyt kovin kauan mennyt. Sen jälkeen täynnä adrealiinia hammasta purren vedin yhden kaatuneen puun poikien tarhaan ajan vietteeksi ettei tarvitse aitaa hajottaa. Siinä tuli kunnon kuntoilu illaksi. Menihän siinä hetki ennen kuin rauhoittui nukkumaan.


Huomasin siinä illalla että kännykkäpussikin oli kadonnut. Arvelin sen pudonneen maahan. Onneksi se löytyi aamulla mun pukukaapista. Aamulla ei kyllä hirveesti naurattanut kun kello soi viiden jälkeen. Hieman oli väsynyt olo, mutta selvisin kuitenkin päivästä.


Onneksi tuota valoa riittää hieman pitempään, niin kerkesin hyvin ajaa Mikin valoisan aikaan. Ilta menikin sitten Putouksen merkeissä. Osa vain jäi näkemättä kun torkahdin tv:n äärelle. Niin tavallista minulle.



perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivä




Onkohan sitä jotenkin hidastunut, vai mitenkä tuntuu ettei saa kaikkee mitä haluu valmiiksi. Aina on kiire, varsinkin töihin mennessä. Mieltä vaivaa kun en kerkii kuntoilla. Toisaalta saatan aamun juosta edestakaisin tallille-sisälle-liiteriin-sisälle jne. Eli en mä kovin kauan aloillani pysy. Toisaalta voi olla että olen hommannut itselleni liian paljon harrastuksia ja niitä kaikkia haluis tehdä.

Tänään oli edessä leivontaa ystäville. Leivoin kääretortun kun se on nopee ja koristelulla siitä saa ihan kivan. Pääsi mun perhosmuotitkin ekaa kertaa käyttöön. Meinasin ensin leipoo eilen illalla, mutta ei kiireisen työvuoron jälkeen jaksanu. On se vaan välillä rentouduttavakin.


HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Länkkärii




Mikki aamun huumassa



Hevostelussa pidän siitä että se on vaihtelevaa. Siksi onkin kivaa kun mahdollisuus hevosen kanssa tehdä erilaisia asioita. Faltsun kanssa on ajeltu ja kun se alko tympiä kumpaakin, niin päätin pitää siitä tauon. Nyt on sitten kävelty ja pyöritty pihassa puuhastellen kaikenlaista. Tänään rakensin pihaan käärmeenselän ja käveltiin siitä yli. Faltsu katso sitä hetken ja käveli läpi kuin aina olis sitä tehny. Fiksu heppa. Hyvä sille on opettaa maastakäsin noita juttuja, jos sille vaikka opettas länkkäriä joskus.


Illalla olikin edessä länkkäriratsastusta. Ihan kiva tunti oli. Mietin kuinka kauan olen sitä harrastanut, taisi juuri tulla kaksi vuotta täyteen. Vaikka välillä tuntu ettei mikään onnistu, niin nyt tuntuu että on sitä varmaan jotain oppinut. Kääntelyt alkaa sujua melko hyvin ja joitain tehtäviäkin saan tehtyä jollain tasolla. No parantamista on aina ja sen voimalla jaksaa.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Rentoutumista









Ystäväni kanssa keskustellessa tuli mieleen kuinka omaa työtä ei osaa arvostaa tarpeeksi. Esimerkikisi minä pidän neulomisesta ja siinä saa oikein rentoutua. Tosin on hetkiä ettei työ oikein suju, mutta kun se alkaa taas sujua, se on rentouttavaa. Siksi jos annan lahjaksi villasukat se ei tunnu kunnon lahjalta. Jonkun toisen mielestä, villasukat voi olla tosi ihana lahja. Itse mielelläni kyllä otan vastaa itse tehtyjä lahjoja.

Myöhemmin tuli mieleen asia, joka vaati vakuuttelua itselle. Moni asia voi toiselle olla haaste kun taas toiselle rentoutumisen paikka. Tyttäreni on sanonut rentoutuvansa hevosten kanssa puuhastellessa, kun taas minulle se vaatii keskittymistä ja paneutumista. Se on minulle siis haaste, joita on hyvä olla olemassa. Minä taas rentoudun esim villasukkaa neuloessa, kun taas jollekin se voi olla jotain ihan hirveää. Täytyisi vaan uskoa ihmisiin eikä ohjailla toisia liikaa. Jokainen toivottavasti löytää oman tapansa rentoutua.



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Hiljainen hetki



Vanhin tyttäreni oli miehensä kanssa käymässä.  Saunoimme ja pelasimme haluatko miljönääriksi-peliä. Olikin kivaa pitkästä aikaa pelata lautapeliä. Sitä tulee tehtyä hyvin harvoin nykyään. Merikin oli saunomassa miehensä kanssa. Fränkie oli hauska kun Heidin alkaessa pakata lähtöä varten, niin se istui eteisessä vahtien ettei häntä vaan jätetä. Voi sitä riemua kun huomasi pääsevänsä samaan kyytiin mukaan.

Lainasin jonkin aikaa sitten kirjastosta askartelukirjan. Tämä kirja on hyvin inspiroiva ja ajattelinkin jotain siitä kokeilevan. Nyt pitäisi vaan alkaa kerätä juomatölkkien rinkuloita.




Tänään edessä oli tallihommat aamupäivällä. Faltsun kanssa kävimme taas kävelyllä ja hieman peruuttelimme sekä pyörimme neliössä. Merin jatkaessa tallihommia lähdin päikkäreille. Nukuin kolme tuntia tosi hyvin. Herättyäni lähdin ajamaan Mikkiä. Itsellä oli hieman pökkyräinen olo ja ilmassa oli jotenkin aavemmainen tunne. Kotiin saapuessa ymmärsin mistä se johtui. Matkalla en nähnyt ketään, edes naapurissa ei ollut valoja. Koirat ei haukkuneet eikä autojenkaan ääniä kuulunut isolta tieltä tuntiin. Vietin siis tunnin hiljaisen hetken. Ihan hyvä tämän kaiken melusaasteen keskellä.

Sisälle tullessani sain huomata iltasanomien sivuilta,että näyttelijä Miina Maasola oli kuollut. Vaikka häntä en tuntenut kuin elokuvien kautta, herkisti se minua. Tuntuu pahalta kun nuori ihminen lähtee pois.





torstai 6. helmikuuta 2014

Aika kului kuin siivillä











Aika on taas kulkenu kuin pikakelauksella. Nukkumapäivänä nukuin vain kolmetuntia ja sen johdosta sitten torkuinkin pitkin iltaa ja olin hieman väsy. Eilen aamusta olinkin ahkera ja hoidin tallihommat rivakasti. Mulla oli nimittäin kaupunkipäivä edessä. Käväisn Agrissa ostamassa kuiviketta. Mukaan tarttui myös riimu Faltsulle. Hyvä niitä on olla olemassa kun se on niin kova niitä hajottamaan ja hävittämään.


Sitten käväsin raviradalla tekemässä omistajanvaihdoksen. Meri on nyt Carrien virallinen omistaja. Yhdestä omasta unelmasta oli siis luovuttava. No uusia tulee vielä. Sitten edessä olikin ystävän tapaaminen. Hänen kanssaan aika kului kuin siivillä jutellessa. Yhdessä kävimme myös tekemässä passihakemukset kesän matkaa ajatellen. Matkaa onkin sitten kivaa odotella. Illalla oli vielä edessä ratsastusta. Joka nyt meni niin ja näin. Osa sujui hyvin ja jostakin ei tullu sitten yhtään mitään. No hyvä että on vielä opittavaa.


Tänään pidinkin rauhallista kotipäivää ihan itsekseni. Virkkasin tv:tä katsoen. Ulkoilin heppasia liikuttaen. Siinähän se päivä menikin nopeesti. Kovasti olisi tehnyt mieli aloittaa uusi neuletyö, mutta päätin vielä jatkaa edellisen virkkausta. Eilen sain onnekseni hankittua napit edelliseen työhön niin pääsen sen tekemään valmiiksi. Noi viimeistelyt ei vaan ole oikein mun juttu.





sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Rekiajelulla





 Faltsun kanssa kävimme kävelyllää naapurin ohi. Nyt ei enää tarvinnu pysähdellä, mutta katseli kuitenkin tarkkaavaisesti. Pihassa teinkin sitten riuista neliön ja käytiin Faltsun kanssa siinä pyörimässä.



Lisää kuvateksti


Mikillä kävin ajamassa reellä. Mukavaa oli kummallakin. Hieman iso roskis säikäytti, mutta siitäkin selvittiin. Useampia vuosia sitten tuli Mikillä ajettua paljonkin reellä. Nyt aura oli hieman nostaneet pieniä kiviä ylös, niin rahisivat ikävästi välillä. Lunta tarvittaisiin siis vielä hieman lisää.


Illalla olikin edessä leivontaa huomista vierailua varten. Tein kanttarellipiirakka pakastimen löydöistä. Makeaksi tein mustaherukkatortun. Huomenna saa sitten itsekin hieman herkutella.




lauantai 1. helmikuuta 2014

Surua ja iloa






Tänään meni koko päivä reissun päällä. Ajoissa herääminen ja nopeasti tallihommat ja sitten tien päälle. Ajokeli oli kyllä kaikkea muuta kuin mukava. Lunta oli tiellä ja siitä syystä liukas. Kuitenkin perille pääsin turvallisesti.

Setäni hautajaiset olivat tänään. Surullinen tilaisuus aina. Mietin kuinka sitä itkee vaikka ei kovin läheisiä oltu ja tiesi pitkän sairauden väsyttäneen hänet. Surullinen ilmapiiri ja tietenkin omien läheisten menettämisen pelko tuo surun omiin ajatuksiin. Muistotilaisuus oli mukava. Muistelimme setääni. Tietysti oli kiva tavata myös sukulaisiani. Osaa en ollut tavannut todella pitkään aikaan.

Ennen kotiin lähtöä käväisin myös tapaamassa anoppiani. Hän oli hyvällätuulellaja hykerteli minulle. Hassuttelimme ja herkuttelimme. Käynnistä jäi minulle ja toivottavasti myös anopille hyvä meili.