lauantai 16. marraskuuta 2013

Hyvää yötä



Tämä päivä meni sitten vauhdilla. Lähdettiin nimittäin heti aamusta käymään Kuopiossa. Matkalla kävästiin Matkuksessa ostoksilla. Itselle ei tällä kertaa tarttunu mukaan kuin yksi kukka. Söin myös perinteisen pehmiksen Ikeassa. Muu matkaporukka löysi kyllä vaikka mitä. Itsellä ei oikein ollut ostosfiilistä. Lisäksi kun ostin sen kukan, niin sitten olikin vaikea enää lähteä ostoksille. No kuuntelin joululauluja. Siellä oli nimittäin joulunavaus. Mun pitää vielä ennen joulua käydä Kuopiossa, niin silloin käyn ihan rauhassa ostoksille. Nyt oli kiire mun vanhempien luo. Kotiinkin piti ajoissa keretä, kun oli hevosten sisälle otto edessä. Matkalla oli mukana kaikki mun lapseni, kuskina nuorimman avomies. Lisäksi paikan päällä tavattiin kummityttöni miehensä kanssa. Kummitytön maha oli kivasti pyöristynyt. Enää olisi 15 viikkoa laskettuun aikaan.


Kotona olikin aika aika väsy olo, kun oli ajoissa heränny. Onneksi talli oli siivottu ja laitettu kuntoon jo aamulla, niin ei tarttenu kuin ottaa hepat sisälle. Tekemistä meillä riittäs aina, mutta nyt oli fiilis, ettei mihinkään oikein halunnut tarttua kiinni.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti