tiistai 28. helmikuuta 2017

Kevätaurinko







Viikonloppuna oli ihana ilma. Aurinko paistoi, niin oli kivaa ulkoilla. Sunnuntaina päätin ennen töihin menoa käydä maastossa. Sattumalta toinen yksäri tuli samaan aikaan ja hänellä oli samat suunnitelmat. Niinpä kävimme yhdessä maastoilemassa. Oli ihan kivaa ja aina turvallisempi olo kun yhdessä menee.











Tänään kävinkin töiden jälkeen tallilla. Vein rehuja ja ratsastin maneesissa. Kiva lepposa meininki. Nyt sitten ajattelin neuloa lapasia tv:n äärellä.



Maanantaina leivoin hieman leipää 




perjantai 24. helmikuuta 2017

Heikko kunto






Kovasti on tullut neulottua.Itselleni tein tollaset pitemmät sukat. Voi olla että virkkaan niihin kukkasia lisäksi. Olisivat silleen kivemmat. Parit sukat tein tilaustyönä. Tuossahan noita syntyy telkkaria katsoessa.







Faltsun kanssa on ajeltu kärryillä ja ratsastettu. Sitten edessä oli rokotus ja hampaiden raspaus, niin otettiin viikko rauhallisemmin. Mika pääsi sinä aikana myös ratsaille. Edellisestä kerrasta olikin jo jonkin aikaa. Mikasta oli myös kiva taluttaa Faltsua. Kun laitoimme varusteita pois, Mika otti talikon ja rupesi kokoamaan heiniä jotka olivat levällään. Kun sanoimme että aika lähteä autolle, Mika laittoi talikon takaisin seinän viereen. Oppi mennyt perille. Näkyy myös pitävän tallihommista.









Olen tässä välillä myös leiponut. Meri ja sitten Heidi leipo kinderpiirakkaa, joten halusin itsekin sitä kokeilla. Herkuteltua on tullut aikalailla ja lepäiltyä. Nyt kun olen taas terve, on aika alkaa liikkua. Parina päivänä olen tehny lumitöitä. Tänään niitä ei ollu paljon, niin päätin käydä kävelemässä. Kylläpä se tuntuikin raskaalta. Olihan mulla painavat kengät jalassa, mutta silti kunto laskenut. No tekemällähän se nousee.













perjantai 10. helmikuuta 2017

Kevätaurinko








Tänään oli tosi ihana ilma. Pakkasta vain vähän ja aurinko paistoi. Kävin eka kaupungilla ja ostin pienelle pojalle ristiäislahjan. Sitten tallille Faltsun liikutukseen.


Mietin mitä tekis. Maasto houkutteli kärryillä. Mut toisalta maneesi oli vapaa. Niinpä päätin ratsastaa maneesissa. Aikani siellä pyörittyä päätin loppuajaksi lähtee maastoon. Sopivasti tulikin seuraava yksäri kyselemään suunnitelmia. Se auko puomin ja pääsin maastoon ilman laskeutumista. Ne pääsi maneesiin ja mä helposti maastoon.

Maastossa oli tosi kivaa. Kävelimme paljon ja vähän myös laukattiin sekä ravattiin/tölttiin. Faltsulle tuli ihan hiki.


Sain kotona hieman siivottuakin niin saa sitten rauhassa keskittyä töihin työpäivinä. Kortit juhlia varten pitäs varmaan askarrella. Niin ja sukkakori saa taas lisää täytettä, kun puikot heiluneet.









torstai 2. helmikuuta 2017

Villasukkien vaihtokori








Olen ihaillut kun mummoilla on kori täynnä villasukkia, joista ne lapsille ja lapsenlapsille jakaa heidän käydessä. Niinpä ajattelin sellaisen kehitellä. Siitä saisi ottaa käydessään sukat ja tuoda vaihtariksi villalankaa. Tosin lapsille olen valmis tekemään sukkia ihan ilman vaihtoakin. Nyt kun flunssa vielä vaivaa, niin jää aikaa katsella telkkaria. Siinä samalla noita sukkia syntyy. Toipilaana ei viitsi urheilla, ettei saa jälkitauteja.







Kun nyt on hieman parempi vointi, niin ruokakin alkaa maittaa. Niinpä leivoin pullaakin pitkästä aikaa. Normaali pullat laitoin pakkaseen odottamaan laskiaista. Silloin noi on helppo vain täytellä. Paino on kyllä noussut, kun syönyt kaikenlaisia herkkuja eikä ole liikunut. Korvapuustit tuli syötyä kaikki parissa päivässä.