tiistai 29. marraskuuta 2016

Levänny







Viikonloppuna tapasin entisiä luokkakavereita. Yhdessa söimme hyvin ja saunoimme. Olikin mukavaa jutella rauhassa. Nukuin oikein hyvin. Ainut mikä ei ollu kivaa, oli matkan teko. Mutkaista ja mäkistä tietä pitkin ajoa huonolla kelillä.


Kotiuduttuani vastassa oli kaikki mummin mussukat. Ihana Tuukka, jota sain pitää sylissäni ja syöttää. Julia tyttönne oli vaan niin söpö. Mikan kanssa ulkoilimme yhdessä. Vedin häntä rattikelkalla ja meillä oli tosi hauskaa.


Eilen käytiin viemässä heiniä Merin perheen entiseen kotiin. Nyt siellä asusti aaseja. Illasta kävin ratsastamassa ja harjailemassa Lilya. Kauppareissun jälkeen rentouduin kotona. Joulukortti tarvikkeet saapui, joten pääsisin niitäkin tekemään. Kun nyt saisin ne ajoissa tehtyä. Joululahjatkin on mietinnän alla.








perjantai 25. marraskuuta 2016

Voiko olla




Lilyn karsinanaapurit 



Mulla on ollu kuumia aaltoja jonkin verran. En halua alkaa käyttää siihen lääkkeitä ainakaan vielä. Onneksi oireet eivät ole kovin pahoja. Tutkin millä muilla keinoilla aaltoja voisi vähentää. Yksi oli saunan välttäminen. En siis ole käyny saunassa kovin usein. Ei paha, sillä en ole kovin innokas saunoja. Pakkasella tosin saunassa on ihanaa käydä. Nyt olen kokeillut liikunnan vaikutusta. Kolme kertaa viikossa puoli tuntia liikuntaa pitäisi auttaa. Niinpä olen kaiken hyötyliikunnan ja ratsastuksen lisäksi tehnyt kotitreeniä. Lämpöaallot on vähentyneet. Voihan se vaan johtua kierron kohdasta. Liikunta on kuitenkin muutenkin hyväksi, niin kokeillaan nyt jonkin aikaa tätä.


Tänään oli ihanaa kävellä Faltsun kanssa maastossa. Faltsu meni ihan järkevästi, alkaa jo alamaasto tulla tutuksi. Luminen maasto oli rauhoittava. Kotona sitten valmistelin kakkuja ja ostin netistä ensimmäiset joululahjat. Vaikeeta miettiä mitä ihmiset haluu, kun haluu antaa jotain tarpeellista.


Eilen oli aika jännä päivä. Yhden pikku lehden toimittaja oli nähny kuvia mun kakuista ja halusi tehdä musta jutun. Aika jännää, no kaikkee jännää voi tapahtua jota ei osaa edes odottaa. Se ilmestyy varmaan parin viikon päästä. Se lehti pitää hankkia, että näkee kuinka kuvat onnistu ja minkalainen jutusta tuli. Sitä odotellessa sit joulun odotusta, pikkujouluja ja muuta mukavaa.





maanantai 21. marraskuuta 2016

Ehkä mä osaankin




Ossoo ne mun tytöt leipoo, Heidin tekemä kakku 




Sain palautetta leipomistani kakuista. Kuulemma olivat tosi kauniita ja herkullisia. Olin tyytyväinen tekemisiini, mutta olihan se kiva kuulla myös toiselta. Voishan noita silloin tällöin leipoa. No viikon päähän pitääkin yksi kakku taas leipoa, kun pikku ryhmällä juhlistamme jälkikäteen mun synttäreitä. Toive on suklaata tai mansikkaa, toki muutkin käy. Saiskohan noi jotenkin yhdistettyä. Pitääkin laittaa ideariihi käyntiin.


Eilen ratsastelin Faltsua kentällä. Tänään oli vuorossa maneesi. Osa onnistui, osa ei. No ompahan mitä harjoitella. Huomenna sitten jotain muuta, tosin itsekkään en vielä ole päättänyt että mitä.


Luin että kuumataallot helpottaa, jos laihduttaa. No ei ole paino laskenu, kun on tullut herkuteltua. Toisessa jutussa sanottiin että puoli tuntia liikuntaa kolme kertaa viikossa auttaa. Olen nyt ajatellu kokeilla sitä. Ehkä se hieman auttaa. No jatketaan ja katsotaan kuinka käy. Hyväksi se on kuitekin.




lauantai 19. marraskuuta 2016

Leipoo, leipoo







Minusta on kiva leipoo. Kovin usein ei kyllä viitsi leipoa, kun niitä tulis syötyä niin hirveesti ja kohta ei mahtus ovista sisään. Onneksi löytyy syitä leipoa. Nyt työkaverillani oli juhlat ja hän pyysi minua leipomaan muutaman kakun. En ole aiemmin vieraalle leiponut, niin hieman jännitti. Kuinka onnistuvat ja tuleeko niistä mieleisiä. Tein kolme hyydytettyä juustokakkua. Pääsin maistamaan massaa ja hyvältä maistuivat. Taisi niistä suunnilleen tulla ihan kivan näköisiä. Mitäs te olette mieltä?


Varovasti ajelin autoa kun niitä vein. Hyvin onnistui, ei ollu kakut kasassa takakontissa. Ensi reaktio oli että voi kuinka kauniita. No katotaan mitä palautetta tulee, kun ovat maistaneet.











Pitäisi varmaan kohta alkaa miettimään joululahjoja ja joulun ruokia. Tällä näkymin vietän joulun töissä. No kukin vuorollaan. Aika hyvin olen aattoillat saanut olla vapaalla.



tiistai 15. marraskuuta 2016

puut kaatuu







Ompas ollu tohinaa. Tein siitä lakritsituorejuustosta kakun. Aika miedon makuinen, mutta hyvää oli. Söimme sitä yhdessä talkooporukalla. Teimme nimittäin yhden viikonlopun pöllejä oikein kunnolla. Vävy ehdokas kuskaili niitä sitten meille välivarastoon. Tekkee paremmalla ajalla haloiksi ja vievät sitten kotiinsa. Olihan se raskasta hommaa ja kävi ihan treenistä.







Muutakin on töiden teon välillä puuhastellu. Neuloin isänpäivälahjaksi töppöset, niistä tuli pienet, niin pidän itse. Ostin isälle sitten vitsikirjan. Vitsimies ja sopivan lyhyttä luettavaa. Olihan meillä nimiäisetkin. Heidin poika sai nimensä. Tuukka, tosi kiva nimi ja poika on nimensä

torstai 3. marraskuuta 2016

Lakritsaa






Löysin tänään kaupasta lakritsituorejuustoa. Pitihän se ostaa ja pian kokeilla. Huomenna jos ostas lisää leivontatarvikkeita niin pääsis toteuttaa suunnitelmaa. Sellanen jo pyörii mielessä. Tuota varmaan ollut jo aikaisemmin kaupassa, mut vasta nyt mä huomasin.


Vapaalla oon ollut nyt useamman päivän. Faltsua ratsastanut parina päivänä ja olen kyllä tyytyväinen. Kaikki ei onnistu, mut ompahan lisää opittavaa. Lisäksi  Faltsu vielä nuori heppa. Huomaa kyllä miten erilainen se on porukassa, paljon virkeempi.Välillä tuntu, että liian vauhdikas. Mut onneksi pysyy kyllä käsissä.

Halkoja on taas lisää kannettu liiteriin ja saunalle. Merin perhettäkin käyty tapaamassa. Mikalla kyllä tuota luonnetta löytyy, mut sitten hetken päästä on niin sulonen. Toisaalta hyvä, sillä oppiipahan pitämään puolensa sitten isona.

Joulukortit jo pyörii mielessä.  Kai sitä jululahjojakin pitäs alkaa miettimään, sillä aika kuluu nopeesti. Se aina niin vaikeaa, kun haluis ostaa jotain kivaa ja hyödyllistä.