Niinhän siinä sitten kävi. Tiistaina olin aamusta ajoissa liikenteessä eikä pakkastakaan ollut kovasti. Käväsin porkkanoita hakemassa hepoille ja sitten tallille. Tallilla ratsastin Faltsun. Ilma oli tuulinen ja sekös sopi Faltsulle. Se oli nimittäin reippaalla päällä. Ratsastus sujui hyvin ja me jopa laukattiin kumpaankin suuntaan kolme kierrosta yhtä mittaa. Hommat tallilla sujuivat mallikkasti ja suunnitellun aikataulun mukaan pääsin lähtemään kotiin. Kotimatkalla sitten yhdessä mutkassa auto lähti heittelehtimään ja pyörähti nokka kohti tulosuuntaa. Siitä se sitten liukui ojaan. Sen verran syvässä se oli ettei työntö tai veto autolla tulis onnistumaan.
Eipä siinä auttanut kuin lähteä miettimääm kuka sen sieltä auttais pois. Heti siihen tulikin auto, joka vei mut yhteen isoon maalaistaloon. Kiertelin pihalla siellä täällä, mutta ketään ei näkynyt. Autot oli kyllä pihalla, mutta ovet lukossa. Olisivatko olleet päiväunilla. No askeleet kohti toista maalaistaloa. Kilometrin kerkesin kävellä kunnes saín kyydin sinne. Eipä sielläkään näkynyt ketään kotona. Niinpä lähdin tallustamaan takaisin.
Päätin soittaa vakuutusyhtiöön jos saisi vaikka hinaajan paikalle. Sen ne lupasivatkin. Tosin sillä pyrykelillä se voisi viipyä. Niinpä lähdin kävelemään Merille. Vähän ennen perille pääsyä hinaaja soitti ja sanoi että pääsee lähtemään heti. Eikuin käännös ja askeleet koti autoa. Välillä pistin juoksuksi että ehtisin ajoissa. Siinä puvustuksessa tuli kyllä kuuma, mutta tulipahan lenkkeiltyä.
Kerkesin ajoissa ja hetken hengähtääkin ennen hinaajan saapumista.Niinpä auto saatiin pois ojasta ja onneksi se ei ollut kärsinyt edes vaurioita. Sitten lähdin kotiin varovasti ajaen. Aikatauluni petti nyt kovasti sillä olin suunnitellusta ajasta myöhässä 2½ tuntia. Niinpä kotona piti kiriä aikataulua jättämällä kaikki turha tekemättä. Päiväunetkin jäi lyhyiksi. Niillä oli pärjättävä.
Mulla oli illasta länkkäriä pitkästä aikaa. Lisäksi olin menossa yövuoroon. Hyvin työt jaksoin tehdä, kun menoa oli jatkuvasti. Kotiin tullessa kyllä väsytti hirveästi.