sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kesäaika



Eilen oli jotenkin todella väsypäivä. Mikään ei taas huvittanu ja pitkin hampain sitten tein hommia. Ulkona olis ollu tosi ihana ilma, mutta en vaan jaksanu lähtee sinne. Aamupäivä meni kun siivosin hieman keittiöö, että laatottaja pääsi hommiin. Sitä ennen leivoin kyllä pullaa. Eka kerran laitoin "uuden" tiskikoneenkin päälle. Se tuotti hieman päänvaivaa, mutta onnistui lopulta.

Päivällä sitten neuloin pienet villasukat ja katselin telkkaria. Toki laitoin ruokaakin ja hoitelin tallihommat, mutta muuhun ei energia riittäny. Saunan jälkeen suunnittelin uutta neulomisprojektia, sillä kastemekko on nyt nappien ompelua vaille valmis.

Viime yönä sitten käännettiin taas kellot kesäaikaan. Luulin että kännykkä muuttaa ajan automaattisesti kuin ennenkin. Sen puitteissa nukuinkin ihan rauhassa pitkään ja se tekikin hyvää. Yllätys oli kova kun huomasin että kello on kymmenen kun tulin olkkariin. Tämä päivä siis lyhenee kovasti, mutta ompahan olo paljon virkeämpi.


Hieman pienemmät villasukat tälläkertaa



perjantai 28. maaliskuuta 2014

Lomailua



Eilinen päivä menikin suhteellisen kokonaan Kuopiossa käydessä. Hoidimme asioita ja shoppailtiin. Hepoille piti saada harjan selvitysainetta ja uusi juoma-astia tarhaan. Keittiöönkin jotain pientä hankittiin. Hieman myös tavattiin sukulaisia.

Tänään olikin sitten edessä siivousta kotona. Kerkesin kyllä hieman haravoimaan pihaakin, kun oli niin ihana ilma. Päivällä kävästiin kylällä ostaa leivontatarvikkeita. Kirjastosta hain kirjan 875 grammaa-pirpanan tarina. Jos hiukka vaikka lomalla rauhoittuisi lukemaan.


Iltapäivästä edessä olikin sitten heppojen liikutusta. Ensin Fatsu, joka meni nätisti Ekon perässä. Sitten oli vuorossa Mikki, joka oli hieman rauhallisempi kuin viimeksi. Vauhtia löytyi silti.




Pitkästä aikaa ajoon lähdössä






Reippaasti  Ekon perässä tullaan








keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Vihdoinkin



Lopultakin loma alkoi. Alkoi jo väsymys hieman painaa. Nyt on sitten aikaa tehdä kaikkee kivaa ja sitä vähemmän kivaakin. Keittiössäkin alkaa kaapit olla kohta paikoillaan, niin pääsee laittamaan astioita paikoilleen ja muutenkin ehkä saa kotia siivottua. Sitten on aikaa nauttia kevääsät ja ulkona olosta. Tarkoituksena on hieman siivota pihaa talven jäljiltä ja puuhastella heppojen kanssa. Tietenkin on suunnitteilla myös tehdä käsitöitä. Paljon on suunnitelmia, mutta katotaan mitä saan tehtyä.


Kaikista tärkeintä on kuitenkin kiireettömyys ja tekee sitä milloinkin sattuu huvittamaan.


Muutama päivä on nyt mennyt nyt yöt töissä ja päivät nukkuessa. Kiireesti on eläimet hoitanut eikä muuhun ole sitten kerennytkään paneutua. Voikun tuota kuivaa ilmaa nyt riittäisi, niin tarhatkin kuivaisi.











lauantai 22. maaliskuuta 2014

Mun päivä



Tänään olin yksin kotona koko päivän. Sain viettää omaa päivää eli tehdä just sitä mitä haluttaa milloin haluttaa. Toki oli noin eläimet jotka piti hoitaa, mutta muuten sain aikatauluttaa ihan miten huvitti. Se olikin tosi ihanaa ja rentouttavaa.


Sain tehtyä vuositilipäätöksen valmiiksi ja odottaa nyt vain postitusta. Sitten katselin kovalevyltä rauhassa ohjelmia ja neuloskelin. Illasta kävin sitten ajelemassa Mikillä. Sillä on ollut nyt hieman lomaa, kun tiet olleet ihan hirveässä kunnossa. Mikillä oli virtaa todella paljon ja kotiin tullessa kurvissa meinas polvistua, kun oli niin kiire. No hetkessä se sai jalat taas alleen ja meno jatkui.











torstai 20. maaliskuuta 2014

Talvi taas



Se tuli sitten taas yllättäen talvi. Saa nähdä kuinka kauan kestää kun viikonlopulle lupaillu lämmintä päiviksi. Mulla oli eilen hieman erilainen työpäivä ja siihen sisältyi paljon tietokoneella oloa. Silmät väsyi ja päätä särki, ei siis sovi mulle. Tai kai siihen tottuis. No ehkä kuitenkin pidän enemmän liikkuvasta hommasta.








Eilen olin taas ratsastamassa. Käännökset meni hyvin. Hepan liikkeelle saanti vaan oli vaikeeta. Lähti se kuitenkin, sitten raville saanti oli hankalaa. No kyllä se lopulta ravasikin, kun jakso käskeä. Laukkaa en sitten viitsinyt edes pyytää. Nautimme onnistuneista käännöksistä.


tiistai 18. maaliskuuta 2014

Keittiö edistyy



Remontti on edistynyt askeleen eteenpäin. Nyt on jo keittolevykin paikallaan ja pääsee laittamaan ruokaa siinä.Pari päivää piti olla ilman liettä. Hyvin pärjäsi kun keitin ennen edellisen hellan poisottoa ison kattilallisen makkarakeittoa. Nyt on sitten vuorossa käsin tiskausta sillä tiskiallas ja tiskikone on viety pois ja keittiöön ei tule vettä. Onneksi on kodinhoitohuone, jossa astiat voi tiskata. Täytyy olla tuon tiskin kanssa säästeliäs ja yrittää juoda samasta mukista useamman kerran.




Tänään saimme myös uunin ja mikron paikoilleen. Mähän olen unelmoinut jo jonkin aikaa uunista, joka on hieman korkeammalla. Onhan se paljon kivempi ottaa uunista ruokaa kun ei tartte kyykkiä.Varsinkin kun ei nuorene ja kyykistely sen kun vaikenee.





Muuten tänään on ollut hieman kelju olo, kun tekemistä olis enemmän kuin kerkii tekemään. Kaikki haluis tietenkin tehdä mahdollisimman pian pois. Lisäksi yövuoron väsymys vielä hieman vaivaa. Onneksi vuositilinpäätös on kuitenkin kohta valmis ja se on pois päätä vaivaamasta. Kehityskeskustelun paperitkin sain lopulta illalla täytettyä. Nekin kun vaivas hieman mieltä. Pitää vaan olla kärsivällinen, kyllä ne asiat hoituu ajallaan.




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Hieman erilainen maaliskuu


Alla kuvia maaliskuun 14. päivä 2014. Kyllä on niin keväinen tunne. Haravoin jo pienen läntin tallin kulmalta kun siinä heiniä kuljetettu, niin talven aikana hieman kertynyt.












Alla taas kuvia maaliskuulta 29. päivä 2013. Hieman on erilaiset maisemat. Tuskin mahdollinen takatalvikaan saa tommoisia nietoksia aikaan.



















Sitten kuva 1.4 2012 kun Henriikan kanssa oltiin kävelemässä hankiaisella.


torstai 13. maaliskuuta 2014

Uudet puikot ja lisää lankaa


Tänään oli tosi ihana ilma. Aamupäivä meni kaupungissa, mutta iltapäivällä nautinkin ulkoilmasta. Aluksi ajattelin ettei kaupunkireissusta tule mitään. Olin eläinlääkärille menossa ostaa hepoille matolääkkeitä. Lähdin ajoissa että kerkiä toimistoajalla. No  puoli kilometriä ennen paikkaa ajoivatkin eläinlääkäri ja hänen apulainen vastaan. Niin että silleen. Kävin huvikseni kaupungin eläinlääkärillä, mutta niillä ei ollu haluamaani ainetta. No täytyy koittaa joskus toiste uudelleen.

Sitten ajattelin tilata ajan hammaslääkäriin kun lähellä olin, no toimisto väki ei ollu paikalla enkä viitsiny jäädä odottamaan. Kävin ostaa muovitettua Froteeta ja kattelin samalla keittiön ikkunaan verhokangasta, mieleistä ei kyllä löytyny. Etsin vauvanpeittoa ja löysinkin jopa kaksi halvalla. Lisäksi sain muutaman kivan paidan myös.

Katkenneen puikon tilalle ostin uuden ja toisen lyhyemmän. Mun onnekseni ne olikin alennuksessa. Lisäksi ostin pari kerää lankaa. Vielä tein ruoka ostokset ja sitten Mc Donaldsin kautta kotiin, ei olekaan tullu käytyä siellä pitkään aikaan. Joku asia siis onnistuikin tänään



Vauvanpeittu virkattu valmiiksi


Illasta sain sitten lopultakin vauvanpeiton virkattua valmiiksi. Nyt vielä mietin, jääkö noin vai laitanko Fleece-taustan.






keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa









Muutaman päivän ajan ilma on ollut tosi ihana ja kevätkin on kovasti edistynyt. Ajatella ja ollaan vasta maaliskuun puoliväliin tulossa. Tosin viikonloppuna tulossa kuulemma takatalvi. Se vasta tuntuukin sitten kurjalta, kun kerkii tottua lämpimään ja auringonpaisteeseen.Itse en ole paljon ilmoista kerenny nauttimaan, sillä olen ollu iltavuoroissa. No nyt olis vapaata tiedossa, niin toivottavasti riittää kauniita päiviä minullekin.


Yksi päivä kävin taas tekemässä löytöjä Kirpparilta. Hieman varustusta mummolaan, jos joskus vaikka lapsenlapsia tulis käymään niin kaikkee ei aina tarvii kulettaa mukana. Neuloskelin illalla ja huonoksi onneksi pyöräpuikko meni poikki ja nyt työtä ei voi jatkaa ennen uuden ostamista. Onneksi noita muita töitä on tehtävänä. Puikot on kuitenkin pian saatava, jotta pääsen työtä jatkamaan.



maanantai 10. maaliskuuta 2014

Matkasänky







Sattuipa eilen hyvin. Olen hetken katsellut Torista matkasänkyä. Sellainen sattui kohdalle eilen. Muutama viesti edestakaisin ja kauppa oli sovittu. Tänään kävin sen sitten hakemassa töihin mennessä Mietin kuinka hankala lie koota, mutta se kävikin ihan käden käänteessä. Nyt on sitten mummilassa sänky odottamassa jos sattuu vierailulla väsyttämään. Lisäksi se on mahdollisuus ottaa mukaan matkan osuessa kohdalle. Pitäisi varmaan mummilaan hankkia myös petivaatteet ja muutama varavaate. No kirpparilta ne löytyy halvalla. Vuoden 1987 äitiyspaketin makuupussi oli vielä kunnossa. Sekin pääsee nyt taas käyttöön.


Tänään selkä on ollut aika kipeä ja kävely onkin ollut aika vaivaanloista. Istuminen menee ihan ok. Toivottavasti paranee pian, sillä ei tässä jouda selkäsärkyä potemaan.




lauantai 8. maaliskuuta 2014

Hyvää naistenpäivää!




Kukka jokaiselle naiselle, itse en ainakaan vielä ole saanut kukkia tänään


Sukat ovat viimeinkin valmiit ja odottavat lahjan saajaa. Mun naistenpäivä menee kotona siivotessa, mutta iltapäivällä on tarkoitus tavata opiskelukavereita ja viettää oikein hauska ilta. Kiva joskus hieman lähteä kotoa ja rentoutua hyvässä seurassa. Meri avomiehensä kanssa tulevat siksi aikaa hoitamaan heppoja.


Tein lautasellisen laskiaispullia, kun aamupäivästä piti tulla vieraita käväisemään. Suunnitelmiin tuli muutos ja nyt pullat jäi minulle. No ehkä noi hevoshoitajat auttavat niiden tuhoamisessa.


Kyllä äiti voi olla vähästä onnellinen. Eilen sain lapsilta kuulla hyviä uutisia, jotka lämmittivät mieltä. Heidi sai töitä, Henriikka sai mieleisen harjoittelupaikan ja muutenkin sitä onni potkinu. Merilläkin sujuu ihan kivasti. Toivotaan vaan että heille löytyisi maalta mieleinen asunto pian. Kirppariltakin tein pieniä löytöjä halvalla.




torstai 6. maaliskuuta 2014

Vaikee, mutta kuitenkin helppo






Lopultakin pääsin tekemään kauan suunnittelemaani kastemekkoa. Ihan viimetipassa vaihdoin helman mallikuviota. Halusin tehdä oman suunnitelman mukaan. Kuitenkin en ollu varma miltä se tulee näyttämään, niin en halunnut riskeerata. Tää malli näytti hyvätä, niin ajattelin kokeilla. Olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä helmaksi tää on just sitä mitä halusin. Mallina tää vaikuttaa todella vaikealta, mutta on kuitenkin tosi helppo neuloo. Vain joka neljännellä on lisäyksiä ja kavennuksia.

Pari työtä olis vielä hieman vajaa, mutta eiköhän ne valmistu tällä viikolla. Ne sukat pitää päätellä viimeistään lauantaina päivällä, mutta niissä ei kauan mene. Uusia ideoita on pää täynnä.



maanantai 3. maaliskuuta 2014

Pikku hiljaa



Ollaan nyt viikon verran rempattu keittiöö. Meillä ei ole kiire ja kun töissäkin on käytävä, niin edistyy pikku hiljaa. Lisäksi meillä ei vielä ole kaikkia kaappeja kotona, joten niitäkin on odotettava. Tänään sain olla ensimmäistä kertaa auttamassa laminaatin laitossa. Mies sanoikin, että meistä tulis hyvä pari kun vain mulla olis kuulosuojaimet joissa radio täysillä ja hänellä suukapula. Muutama ärräpää tais ukolta siis päästä.

Laitoin tänään ensimmäiset siemenet multaan. Jos hyvin käy, niin loppukesästä saamme nauttia kirsikkatomaateistaja ananaskirsikoista.







Seinän ja katon väritystä


Nyt pitäs alkaa miettiä uusia verhoja keittiöön. Pitää varmaan lähtee kangaskauppaan kahtelee kankaita. Keittiö tulee väritykseltään olemaan harmaa-valkea-musta, niin jotain väriä pitää saada verhojen avulla.


Mulla oli tänään vapaapäivä torstaisen pitkän päivän ansiosta. Se tulikin hyvään saumaan, sillä Meri joutui pitämään tallivapaan. Ei siis tarvinnut miettiä hevosten hoidon sujuvuutta.




lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kevät aurinko



Tänään oli ihana keväinen päivä ja aurinkokin paistoi mukavasti. Tänään kyllä tuli oltua myös sisällä. Hioin nimittäin keittiön seiniä tasoituksen jälkeen. Yksi keittiön seinistä saikin jo väriä pintaan. Kattokin saatiin lopulliseen kuntoonsa. Keittiön remppa siis edistyy hitaasti ja varmasti.


Sain tänään korjattua hieman rikki menneitä pitkiksiä. Tietenkin hieman neuloin ja virkkasin. Virkkaustyössä ei olisikaan enää kovin paljon tehtävää. Neulostyö on vasta aluillaan, mutta onneksi sen tekemiseen on vielä aikaa.


Tänään pesin myös kylppärin ja sisäsaunan. Nyt sauna olisikin kesäkunnossa, sillä kesällä ei sisäsauna ole käytössä. Lämmitinkin tänään ulkosaunan pitkästä aikaa. Siellä saunoessa on kyllä ihan eri fiilis. Sen lämmitys kyllä kannattaa, vaikka työtä se hieman tiettää.


Keväisiä maisemia pihasta






Hevosten mielestäkin, kevät on tullu