lauantai 31. elokuuta 2013

Herkuttelua

niin hyvää :)


Tänään tuli sitten herkuteltua. Tää jäätelö on niin hyvää. Tosin täytyy tykätä todella makeasta jäätelöstä, sillä sitä tämä on. Tää jäätelö on siis juuri mun makuuni. Lounaalla söin nopeesti pizzaa. Töissä söinkin sitten terveellisemmin ruispuolukkapuuroa, jota tein aamusta pitkästä aikaa.

Aamun otinkin ihan rauhallisesti tänään. Aina ei jaksa hössöttää ja pitää sitä levätäkin. Piti sitä lisäksi säästää paukkuja iltavuoroon töihinkin. Pesin hieman heppojen varusteita. Nyt oli niin kaunis ilma niin kuivuvat nopeesti ulkona. Eko koki hieman kauhun hetkiä tänään. Tiellä tarhan ohi ajoi iso puimuri ja sitten se vielä ilmestyi viereiselle pellolle. Koon lisäksi pelotti varmaan sen kauhea ääni. Tarhassa piti hyppiä ja heitellä vaikka minkalaista vinkuraa. Hengitys oli kyllä tosi kiihtynyt. Tarhasta lähtieesä ei mörölle kyllä uskaltanut peräänsä kääntää vaan mentiin osin takaperin ja ajoittain kääntyen ja tarkistaen seuraako tuo kauhea olio. Sisälle omaan karsinaan päästyään kaikki oli hyvin.

Tervasin viime viikolla reen ja olen nyt jännityksellä odottanut kuivuuko se kokonaan. Tosi ilkeetä jos vaatteisiin tarttuisi tervaa siinä istuessa. Tänään kun sitä kokeilin, niin kuivalta tuntui, ei edes yhtään tahmealta.

perjantai 30. elokuuta 2013

Lounasravit

Tänään Carrie sitten osallistui lounasravilähtöön. Omasta mielestäni juoksi suhteellisen hyvin. Vielä se ei kuitenkaan oikein ymmärrä kilpailun päälle. Jäi siis kuudenneksi. Nyt sitten pitäs miettiä millä hepalle sais kilpailupäätä. Yksi ehdotus oli siirtää heppa ratatallille. Sitä nyt sitten mietitään. Toivoisihan sitä, että heppa edes muutaman kerran pärjäisi raveissa.

Muut hepat oli ulkona aamupäivän ja iltapäivän viettivätkin poikkeuksellisesti tallissa. Olin iltavuorossa ja koska kotiin paluu oli melko myöhään, niin en raaskinut heppoja jättää ötököiden syötäväksi. Mikki olis kuitenkin pitänyt ottaa sisälle, niin näin sen ei tarttenu olla yksin sisällä. Hieman koin tuosta huonoa omatuntoa, mutta onhan joillakin isoilla talleilla hepat vain muutamia tunteja päivittäin ulkona. Meillä kun hepat saa olla ulkona normaalisti koko päivän.

torstai 29. elokuuta 2013

Pakkasöitä odotellessa

Se on jännä kuinka paljon loppujen lopuksi saa aikaan ennen iltavuoroon menoa. Aamuvuoron jälkeen on yleensä niin poikki, ettei paljoa jaksa. Iltavuoron jälkeen kyllä monesti aika väsynyt. Tänäänkin aamusta kerkesin tallihommien lisäksi mm. siivota wc:n ja korjailla loimea. Monta pikkuhommaa tulee usein tehtyä. Mihinkään pitempiaikaiseen hommaan ei viitsi käydä käsiksi kun se luultavammin jäisi kesken. Niitä varten on sitten vapaapäivät.

Onneksi töissä oli hieman rauhallisempi ilta eikä kaikki voimat huvenneet sinne. Tänään Mikki oli sitten tullut jo ihan kiltisti sisälle. Kovasti odottelen niitä pakkasöitä, että pääsisi noista ötököistä eroon. No loimittamista riittää vielä varmaan ainakin kuukauden jos ei pitempäänkin. Huomenna sitten jännätäänkin meidän Carrien puolesta. Huomenna siitä sitten enemmän.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Arki alkoi

Eko aamuauringossa

Frida kävi tutustumassa pusikoihin ja toi tullessaan Pujon siemeniä

Aamun rauhallinen hetki


Sovussa samalla kasalla


Römppämaha :)

Pinja tutkailee laumaansa
Arkeen paluu sujuikin lopulta aika kivuttomasti. Hoitelin heti aamusta tallihommat sekä pesin auton. Kerkesin jopa leipoa työkavereille piirakankin. Mieli oli tyyni ja rauhallinen. Oikeastaan oli ihan kiva palata töihin taas. Eka vuoro meni ihan kivasti eikä onneksi ollut kovaa hässäkkää. Sain siis rauhallisen alun lomalta paluusta. Mikki oli kuulemma sisälle otettaessa juossut karkuun, kun ensin kävellyt päin lankkua ja säikähtänyt sitä. Pitkään oli kuulemma pitänyt jahdata ennen kuin antoi kiinni.


Limepiirakka lomatuliaisena työkavereille

tiistai 27. elokuuta 2013

Loman loppu

Loma on nyt sitten vietetty ja perään tän viikon vapaapäivät. Loppuviikko tehdään tiiviisti töitä, no pääseepähän taas nopeesti töihin sisälle. Lomalla olisi niin ihanaa olla vielä, kun on niin  hyvät ilmat ja ulkona vois tehdä vaikka mitä. Aamusta vietiin kaatiskuorma, vanhoja maaleja ja jotain sähkökoneita sekä metalliromua. Kaupasta oli pakko saada lohtusuklaata. Karkin syönnistä on kyllä tultava nyt loppu. Iltapäivällä alkoi suututtaa, kun paljon tekemistä ja aikaa niin vähän. No sitten siivoilin pihasta tavarat sisälle ja leikkasin nurmikon loppuun. Mikki oli joko hangannut tai sitten Faltsun avustuksella päähuppu oli valahtanut suun suojaksi. Olikohan Faltsu ajatellut että kaveri syö hieman liikaa. Mikki oli hangannu otsaansa rikki sekä harjassa oli jotain ihme töhnää. Ne sitten pesin ja hoidin sumerrelief aineella. Lämmitin saunan. Sen päälle pitkästä aikaa nautin saunamakkaran, kylläpä olikin hyvää. Siinä ulkona istuessa ja rentoutuessa mielikin rauhoittui. Oikeastaan pitää olla vain iloinen siitä, että on työpaikka ja hyvä sellainen. Niin moni on joutunut työttömäksi näinä päivinä.


Maisema saunan jälkeen

maanantai 26. elokuuta 2013

Rekiretki toiveissa






Reki ostohetkisessä kunnossa



Hieman jo korjattu


Sain hääpäivälahjaksi vanhan reen. Loman alussa käytiin se hakemassa ja aloin hieman kunnostaa sitä. Välillä oli sateisia ilmoja niin projekti seisoi. Jotain sain kuitenkin tehtyä, mutta vielä on tehtävääkin. Edessä oli aiemmin muovimattoa ja sitä en halua enää takaisin. Mitähän siihen sitte laittaisi. Osan rempasta jätin suosiolla ensi kesäksi. Aisatkin  reestä puuttuvat.

Tänään on sitten pinottu polttopuita kasaan sekä tehty muuta pihan siivousta. Auton ajovalot vaihdoin ja tarkistin samalla öljyn tilanteen. Nyt saa hetken ajella toivon mukaan huoletta. Faltsun kanssa käytiin kärryajelulla. Alussa se oli itsepäinen, mutta loppu meni ihan kivasti. Jopa vauhtiakin löytyi. Matkalla kohtasimme pari autoa ja yhden kovaäänisen mopon. Ne osasivat käyttäytyä, joten Fatsukaan ei niistä välittänyt. Koirapaikka vaan jaksaa aina jännittää, vaikka koiria ei näkynyt eikä kuulunut.

lauantai 24. elokuuta 2013

Puu hommia

                                           Hieman tehtiin polttopuita




Tänään olinkin sitten hieman ahkerampi ja tarmoa täynnä. Sahasin kasan riukuja polttopuiksi. No taisi niissä olla muutama paksumpikin, joita sitten mies halko illalla. Kyllä muutaman haloin itsekin, mutta mun tahtini oli hieman hitaampi.Suurin osa päivästä meni kuitenkin risusavotassa. Kasvanut pajukko on vaivannut minua jo pitkään. Halusin siitä eroon vielä, kun ovat sen verran ohuita että niihin pystyy oksasakset. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Kyllähän siinä muutaman hikipisara tuli  tiputettua. Tulikin hyvä mieli, kun pahin risukko on raivattu. Lisää meillä tuota riittää ja pajukko on niin kova kasvamaan ettei lopu varmaan ikinä. Nyt meidän heppoja voi ihastella ihan tieltä käsin. Lisäksi ompahan ainakin hieman pusikkoo pois keräämästä ötököitä.


                                          Risukko ennen raivausta
                                          ja raivauksen jälkeen.


 Hepoilla oli vapaapäivä, niin kerkesin rauhassa tehdä omia hommiani. Tässä kaverukset päivänokosilla samassa kulmassa. Faltsu tais olla vahtivuorossa, kun käänty heti kun ilmestyin nurkan takaa. Mikin huppu ja riimu oli taas ties missä. Rankan päivän päälle olikin ihanaa nauttia saunan lämmöstä.


                                          Kaverukset päiväunilla yhdessä.

perjantai 23. elokuuta 2013

Heinätöissä






Meidän hepat syö esikuivattua heinää. Näin lämpiminä kausina se ei kauan kestä hyvänä kolmella hepalla. En tiedä onko ihan fiksua, mutta me on päädytty kuivaamaan se heti aukaisun jälkeen kuivaksi heinäksi. Levitämme heinän pressujen päälle  kuivumaan. Ilmoista riippuen kuivuu päivässä tai parissa. Sen jälkeen se säilyy hyvin tallissa. Heinä maistuu hepoille hyvin ja karva kiiltä, joten kai se ihan hyvää on. Tekeeköhän kukaan muu samaa? Hommaahan se lisää, mutta olen yrittänyt ottaa ton kuntoilun kannalta. Onneksi tuota ei tarvitse tehdä läpi vuoden. Talvella aukaistu paali säilyy hyvin kun on pakkasta. Meille toimitettu heinä on lähes kuivaa niin se ei edes jäädy.

Aika se vaan menee niin nopeesti ja kohta lomakin on loppu. Tänään onkin ollu taas niitä päiviä kun ei oikein huvita tehdä mitään. Miehen mökötuvasta tyhjennettiin laatikoita, jotka seisseet siellä jo monta vuotta. Laatikoita kävin läpi, kun niissä opiskeluaikaisia papereita ja lasten leluja. Olikin mielenkiintoista ja hauskaa lukea vanhoja kirjoituksiani. Lasten leluja kävin läpi. Rikkinäiset heitin surutta pois. Minkähän takia niitäkin on tullu säästettyä. Lehtiä oli aika paljon myös. Akkarit päätin säästää, niille aina varmaan lukijoita löytyy.

Mikin uusi loimi taas tänään päällä, saa nähdä onko illalla taas jotain muutettavaa. Vanhan loimen pesin ja siinä pieniä reikiä joita vois korjailla illalla. Toista päähuppua vois myös kursia kasaan. Mitenkähän tän kaiken kerkii tehdä kun työt alkaa. No nyt tosin on menny paljon aikaa lukemiseen ja varastojen ym ylimääräisen siivoamiseen.


torstai 22. elokuuta 2013

Sisähommia

                                    Eko ei malttanut olla paikoillaan kun elukat illasta oli kiusana



                                                  Hieman jo väsyttää


                                           Mikäs kolina tuolta sisältä kuuluu?

Tänään oli hetkittäin sadetta, mutta lämmintä. Aamuhommien jälkeen oleskelinkin sitten sisällä lukien ja hieman paikkoja järjestellen. Illasta alkaa taas olla noita ötököitä niin paljon että ne on ihan kiusaksi asti. Ekollakin häntä heilui kovasti kavioiden putsauksen aikana. Siinä piti olla valppaana ettei saanut huiskausta itseensä. No Eko piti huolen ettei elukat käyneet minunkaan kimppuun. Ensi yöksi jo ennusteli hallaa Lappiin ja loppuviikosta myös mahdollisesti etelämpäänkin. Se olisi tervetullut meille. Ei nuo ötökät kaikki kuole kumminkaan, mutta jos ne edes hieman vähenisi. Itse pääsen niitä suojaa sisälle, mutta nuo hepat säälittää. Toki otan ne ajoissa sisälle, mutta olishan se valosalla ja lämpimällä kivempi olla hieman pitempään ulkona. Viikon verran luvassa nyt aurikoista ja päivällä ihan lämmintäkin, joten ulkona puuhailua varmaan tiedossa.

Mikin loimee piti hieman muotoilla uudelleen. Vatsakappaletta pitävää osaa hieman lyhensin. Toi hieman joustava kangas ei ehkä ole ihan paras juttu, no katotaan nyt. Mikin päähuppu vaan ei pysy päässä, siitä pitää Faltsu huolen. Liekö niillä yhteinen sopimus, että Mikki pääsee siitä eroon.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Paistaa se aurinko risukasaankin






Eilen oli aurinkoinen päivä ja mieli sen mukainen. Tytötkin olivat päässeet määränpäähän, joten sekin rauhoitti mieltä. Mikki sai uuden ötökkäloimen. Toivotaan ettei sitä ihan heti tarviis ruveta korjaamaan. Faltsu kun on innokas auttamaan Mikkiä pääsemään siitä eroon ja pitäähän kaveria hieman rapsuttaa. Välillä leikitkin on niin rajuja ettei loimi kestä liitoksissaan. Ton loimen tein itse. Vatsakappale on entisestä loimesta kun se oli ihan ehyt, myös soljet olivat entisestä loimesta. Säästin siis melkoisesti kun viitsi vain ommella. Kangas ei paljoo maksanu kun löysin sen tarjouksesta. Olihan siinä hommaa ja sovituksien myötä korjuksia oli tehtävä matkan varrella. No jos noita joskus vielä tekee lisää, niin ehkä hieman helpompaa kun tietää miten tehdä. Onhan noita varmaan tehtäväkin, sillä alkukesästä käyttöön otettu loimi on jo korjattu useaan otteeseen. No pienet repeämät on helppo korjata. Varalla on kuitenkin aina oltava yksi loimi, ettei tartte yötä myöten korjailla loimea. Onhan se myös kivempi laittaa kuiva loimi päälle jos on sattunut sade yllättämään.





Päivä meni joutuisasti pihaa siivoten. Myös tallissa hieman siistin paikkoja. Mä kun olen sellanen etten kauaksi aikaa jaksa paneutua samaan hommaan. Siksi mulla usein onkin monta keskeneräistä projektia menossa.





maanantai 19. elokuuta 2013

Maailman toisella puolella





Tytöt sitten tänään lähtivät matkalle maailman toiselle puolelle eli Yhdysvaltoihin. Hieman on haikea olo ja vettäkin sataa. Onneksi loppuviikolle on luvannut lämmintä ja aurinkoa. Mieltä latistaa myös viimeisen lomaviikon alkaminen. Ensi viikolla olisi edessä töihin paluu. Edessä olisi paljon hommia jotka aioin tehdä loman aikana, mutta pääasia oli kai lepäily ja  voimien kerääminen tulevalle työvuodelle. Onneksi täällä maalla asustaessa ja puuhaillessa ainakin työasiat unohtuvat täysin. Tämän päivän hommiksi riittäköön karsinoiden siivous. Huomenna voisi sitten käydä käsiksi hommiin jotka olisi tehtävä ennen syksyä.


Eko lomailee nyt kuukauden päivät, Sitä olisi sitten tarkoitus ajella pari kertaa viikossa, ettei kunto ihan romahda emännän matkan aikana. Faltsua ajelen vielä noin kuukauden sitten se pääsee lomalle vuorostaan. Mikkiä olisi tarkoitus alkaa pikkuhiljaa liikuttamaan sairasloman jälkeen. Aluksi ihan kävellen. Tarhassa tuo onkin jo pistellyt aikamoista pukkilaukkaa innostuksissaan. Nyt pitäs vaan saada hommatuksi sille bootsit kavioiden suojaksi.